Yhdysvallat, ilmainen viisumi ja Putinille tarjoiltu sorsa – nämä asiat kiinnostivat itänaapuria Niinistön ja Putinin tapaamisessa

HELSINKI

Venäjänkielinen media seurasi silmä kovana Venäjän presidentti Vladimir Putinin ja presidentti Sauli Niinistön keskiviikkoista tapaamista.

Suomessa vieraillut Putin pääsi uutisissa myhäilemään naapurimaiden hyvästä yhteistyöstä. Ria Novostin mukaan Putin korosti Niinistölle, että maat jatkavat yhteistyötä ympäristön hyväksi myös Arktisessa neuvostossa.

Samassa uutisessa Putin toivoi, että Venäjä houkuttelisi enemmän suomalaisturisteja ilmaisen viisumin myötä. Ulkoministeriö kertoi STT:lle elokuun alussa, että ilmainen sähköinen viisumi Pietarin ja Leningradin alueelle olisi tulossa lokakuun alussa.

Venäjä myös elätteli toiveita, että Suomen EU-puheenjohtajuus edistäisi Venäjän ja unionin suhteita. Putin halusi, että suhde etenisi enemmän molempia osapuolia hyödyttävän kumppanuuden suuntaan.

Venäjä vastaa Yhdysvaltain toimiin

Muutoin tapaamista koskevasta uutistarjonnasta sai käsityksen, että itärajan takana oltiin kiinnostuneita maailmanpolitiikan asioista ennemmin kuin Suomesta.

Gazeta.ru-lehti nosti monien muiden medioiden tavoin otsikoihin Venäjän jäsenyyden Euroopan neuvostossa, mutta toisti Putinin tiedotustilaisuudessa sanomat sanat.

–  Emme pyrkineet neuvostoon. Jos meitä ei haluta nähdä siellä, olemme valmiita tulemaan toimeen ilmankin.

Putin kommentoi keskiviikkona tiedotustilaisuudessa myös Yhdysvaltojen irtautumista kansainvälisestä INF-sopimuksesta, joka kieltää tietyt keskipitkän matkan ohjukset. Putinin mielestä Yhdysvaltain päätös jättää sopimus on uhka koko maailman turvallisuudelle.

Putin sanoi Ria Novostin mukaan, että Venäjä aikoo myös vastata Yhdysvaltain toimiin.

"Kunnioitamme kansalaisiamme"

Sen sijaan suomalaismedioiden näkökulmasta mielenkiintoiset Ukrainan tilanne ja Moskovan mielenosoitukset jäivät uutisoinnissa vähemmälle huomiolle.

Russia Today mainitsi, että Ukrainasta keskusteltiin ja että Putin kertoi Niinistölle Kaakkois-Ukrainan tilanteesta. Sivusto kertoi, että Niinistö aikoo vierailla Ukrainassa parin viikon päästä, mutta muuta presidenttien keskustelujen sisällöstä ei kerrottu.

Moskovan mielenosoitukset saivat kuitenkin palstatilaa myös valtion mediassa. Rossijskaja Gazeta pitäytyi silti vankasti Putinin sanoissa, joiden mukaan Venäjä kunnioittaa kansalaisiaan. Putin kuittasi mielenosoitukset sanomalla, ettei niissä ole mitään ainutlaatuista, sillä ulkomailla protestit äityvät usein paljon vakavammiksi.

–  Puhumme suurista määristä kuolleita ihmisiä, tuhansista vakavasti loukkaantuneista ja tuhansista lainvalvojien loukkaamista ihmisistä, presidentti sanoi lehden mukaan.

Putinin illallismenu kiehtoi

Illallinen Suomenlinnassa sen sijaan kiinnosti venäläismediaa paljon – tarkemmin ottaen illan ruokalista. Ria Novosti kertoi, että Putinille tarjoiltiin suomalaista järvikalaa, sorsanrintaa ja jälkiruuaksi tuoreita Kultarannan marjoja sekä sorbettia. Venäläisille lukijoille tarjoiltiin myös makupaloja Suomenlinnassa sijaitsevan illallisravintolan historiasta.

Uutissivusto myös innostui Niinistön kielitaidosta, kun presidentti toivotti kollegansa tervetulleeksi venäjäksi.

Izvestija-lehti puolestaan kertoi Putinin tuliaisista suomalaiskollegalleen. Putin antoi Niinistölle kokoelman C. G. E. Mannerheimin perheeseen liittyviä asiakirjoja, kirjeitä ja valokuvia. Presidentin kanslia kertoi jo etukäteen tiistaina, että Niinistö lahjoittaa asiakirjat Kansallisarkistolle.

----------

Korjattu uutista klo 17.45: Korjattu ensimmäisen sitaatin muotoilua.

Kommentoi








Luetuimmat ulkomaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi




  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat