Trump kannattaa Venäjän paluuta osaksi G8-maita

WASHINGTON

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kannattaa Venäjän ottamista uudelleen mukaan talousmahtien G8-maiden ryhmään.

–  Olisi paljon sopivampaa, jos Venäjä olisi mukana. Ryhmän pitäisi olla G8, koska monet asiat, joista keskustelemme, liittyvät Venäjään, Trump totesi Valkoisen talon tiedotustilaisuudessa.

Venäjä suljettiin ryhmän ulkopuolelle vuonna 2014 Krimin valtauksen takia. Lisäksi Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia on syytetty Yhdysvaltojen vaaleihin sekaantumisesta ja vastustajiensa murhien orkestroinnista muun muassa Britanniassa.

Trump kuitenkin syytti tilanteesta jälleen edeltäjäänsä Barack Obamaa ja sanoi, että Venäjä suljettiin ryhmän ulkopuolelle, koska Putin päihitti älykkyydellään Obaman.

Johnson uutena kasvona

Maailman talousjohtajien ryhmässä jäljellä olevat G7-maat kokoontuvat viikonloppuna Ranskan rannikolla Biarritzissa. Trumpin kiistanalaisen ehdotuksen uskotaan ennakoivan räjähdysherkkää kokoontumista Ranskassa.

Tilanne kärjistyi myös viime vuonna, kun Trump lähti kokouksesta kesken kaiken raivon vallassa suututtuaan Kanadan pääministeri Justin Trudeaulle.

Yhdysvaltojen lisäksi G7-maihin kuuluvat Britannia, Kanada, Ranska, Saksa, Italia ja Japani.

Kokoukseen osallistuu myös ensi kertaa Britannian tuore pääministeri Boris Johnson, joka on ainakin toistaiseksi ollut hyvää pataa Trumpin kanssa.

Kommentoi








Luetuimmat ulkomaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi




  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat