Ukrainan presidentin avustaja: Bidenista keskustelu oli ehto puhelulle Trumpin kanssa

WASHINGTON

Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin avustajan mukaan Joe Bidenin tapauksen ottaminen esille oli selvästi ennakkoehto puhelulle presidentti Donald Trumpin kanssa. Asiasta kertoo amerikkalainen ABC-uuutiskanava.

Zelenskyin avustajan Serhi Leshtshenkon mukaan puhelua Yhdysvaltain presidentin kanssa ryhdyttiin valmistelemaan heti Zelenskyin aloitettua virassaan toukokuussa. Kävi kuitenkin selväksi, että demokraattien presidenttiehdokkaaksi pyrkivän Bidenin ja tämän pojan tekemisistä keskusteleminen olisi ennakkoehto puhelun järjestymiselle, Leshtshenko kertoo.

Trumpin virkarikostutkinnan keskiöön on nousemassa tietovuotajan kirje

Yhdysvalloissa presidentti Donald Trumpin virkarikostutkintaa koskevan kuohunnan keskiöön on noussut puhelinkeskustelun paljastaneen henkilön valituskirje. Yhdysvaltain edustajainhuone ja senaatti ovat äänestäneet, että toistaiseksi salatusta ilmiannosta pitäisi tehdä julkinen asiakirja.

Myös Trump itse lupasi YK:n yleiskokouksen lehdistötilaisuudessa läpinäkyvyyttä kirjeen suhteen. Trump korosti, että paljastuksen tehneellä ei ollut pääsyä ensikäden tietoihin.

CNN:n tietojen mukaan valituskirje tukeutuu osin Trumpin ja Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin puheluun, mutta senaattorilähteiden mukaan dokumentissa on mainittuna myös muita todistajia ja lähteitä. Uutiskanavan mukaan paljastaja on Yhdysvaltain hallinnon työntekijä.

Esimerkiksi demokraattien senaattori Chuck Schumer ilmaisi olevansa huolestunut paljastajan valituskirjeen luettuaan.

–  Dokumentin luettuani olen vieläkin huolestuneempi tapahtumien kulusta kuin olin luettuani puhelusta tehdyt muistiinpanot, Schumer sanoi.

Republikaaniedustaja Elise Stefanik puolestaan sanoi, ettei valituskirjeen sisältö anna tukea Trumpin virkarikostutkinnalle.

Trump: Tutkinta on vitsi

Edustajainhuonetta hallitsevat demokraatit ilmoittivat tiistaina käynnistävänsä virkarikossyytetutkinnan Trumpista, sillä hänen väitettiin painostaneen Ukrainan presidentti Zelenskyitä puhelinkeskustelun yhteydessä.

Trumpin on väitetty painostaneen puhelinkeskustelussa Zelenskyitä tutkimaan demokraattien presidenttiehdokkuutta tavoittelevan Joe Bidenin ja tämän pojan toimia. Poika Hunter Biden on ollut mukana ukrainalaisessa kaasuyhtiössä, jota on syytetty korruptiosta.

Trump kuvasi demokraattien perusteita aloittaa virkarikostutkinta häntä vastaan naurettaviksi. YK:n yleiskokouksen yhteydessä pitämässään lehdistötilaisuudessa Trump sanoi, että demokraattien johto keskittyy virkarikostutkintaan, koska he eivät usko voivansa voittaa häntä ensi vuoden presidentinvaaleissa.

–  Jos katsoo näitä tietoja, tämä on vitsi. Virkarikostutkinta tästä? Trump ihmetteli.

Presidentti toi myös ilmi, että keskiviikkona julkaistut muistiinpanot presidenttien puhelinkeskustelusta olivat peräisin järjestyksessään toisesta keskustelusta.

–  Nyt kysellään ensimmäisen puhelun perään. Julkaisen myös sen, jos se on teille tärkeää, Trump sanoi toimittajille.

Zelenskyi pitäisi presidenttien keskustelut salaisina

Trump kutsui jälleen demokraattien toimia noitavainoksi ja kiisti uhkailleensa tai painostaneensa Zelenskyitä. Myös Ukrainan presidentti luonnehti puhelua aiemmin normaaliksi eikä tuntenut tulleensa painostetuksi.

Myöhemmin Zelenskyi vielä lisäsi, että presidenttien puheluiden pitäisi pysyä julkisuudelta piilossa.

–  Niissä käsitellään geopolitiikkaa ja tehdään suunnitelmia. Mutta en ole peloissani, hän sanoi ja lisäsi olevansa valmis ensimmäisenkin puhelun julkaisemiseen.

Zelenskyi sanoi myös olettaneensa, että puhelusta julkaistaisiin vain Trumpin osuudet. Julkaistuissa muistiinpanoissa Zelenskyi muun muassa kunnostautuu Trumpin kehumisessa ja sanoo ottaneensa oppia Trumpilta.

"Mafiapomon puheita"

Edustajainhuoneen tiedusteluvaliokuntaa johtava demokraatti Adam Schiff ei tulkinnut puhelun muistiinpanoja Trumpin tapaan mitättömäksi.

–  Tällä tavalla puhuu mafiapomo, Schiff esitti.

Schiff on jo aiemmin syyttänyt Trumpia vakavasta vallan väärinkäytöstä Ukrainan painostusasiassa.

Schiffin johtama tiedusteluvaliokunta on tänään mielenkiinnon keskiössä, sillä sen kuultavaksi saapuu Yhdysvaltain tiedusteluyhteisön johtaja Joseph Maguire. Maguire on aiemmin kieltäytynyt luovuttamasta tietovuotajan kirjettä kongressille.

Kommentoi











Luetuimmat ulkomaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi




  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat