Saksassa räjähdys kaivoksessa, kymmeniä jäi loukkuun turvahuoneeseen

BERLIINI

Saksassa ainakin 35 kaivostyöläistä on jäänyt loukkuun kaivosräjähdyksessä. Räjähdys tapahtui Teutschenthalin kaivoksessa maan itäosassa, kertoo Deutsche Welle.

Poliisin mukaan työläiset pakenivat räjähdyksen jälkeen noin 700 metrin syvyydessä sijaitsevaan turvahuoneeseen. Ainakin kaksi ihmistä on loukkaantunut.

Paikallisen MDR-kanavan mukaan poliisi on jo aloittanut pelastustyöt kaivostyöläisten saamiseksi ylös maan alta. Loukkaantuneet on saatu kuljetettua sairaalaan.

Kaliumkarbonaattikaivos suljettiin jo vuonna 1980, mutta sitä on sulkemisen jälkeen pyritty ennallistamaan. Kaivoskuiluja täytetään, kaivosjätettä kuljetetaan pois ja rakenteita tuetaan, jotta kaivannot eivät romahtaisi.

Teutschenthal sijaitsee Hallen lähellä, noin 150 kilometrin päässä Berliinistä.

Kommentoi











Luetuimmat ulkomaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi




  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat