Moskovassa pidätettiin yli 400 laajassa mielenosoituksessa –  pidätetty Ylen kuvaaja pääsi jo vapaaksi

MOSKOVA

Moskovassa on pidätetty yli 400 ihmistä mielenosoituksessa, joka kutsuttiin koolle alun perin toimittaja Ivan Golunovin tukemiseksi, kertovat oppositiolähteet. Pidätettyjen joukossa olivat muun muassa oppositiojohtaja Aleksei Navalny ja Ylen kuvaaja.

Ylen mukaan venäläinen kuvaaja Grigori Vorobjov vapautettiin noin tunnin kuluttua, kun hän oli ensin todistanut olevansa Venäjällä virallisesti työskentelevä journalisti. Samalla vapautettiin muita toimittajia. Vorobjovia epäiltiin osallistumisesta luvattomaan mielenosoitukseen.

Vorobjovin mukaan hänet otettiin kiinni kovakouraisesti. Vammoja hän ei saanut. Vorobjov kertoi, että poliisi käytti törkeää kieltä kiinnioton yhteydessä.

Mielenosoittajat vastustivat muun muassa poliisien rankaisematta jättämistä rikoksista sekä viattomien lavastamisesta syylliseksi. Eilen huumesyytteistä vapautettu Golunov mitä todennäköisimmin lavastettiin syylliseksi hänen toimittajan työnsä takia. Syytteet olivat raskaat, ja niistä olisi voinut koitua jopa 20 vuoden vankeus

–  Hävetkää, kansallispäivänä. Tämä on meidän maamme päivä! Oletteko unohtaneet perustuslain? poliisien raahaamat mielenosoittajat huusivat.

Osalla pidätetyistä oli yllään t-paitoja, joissa tuettiin Golunovia.

Moskovan poliisin mukaan mielenilmaukseen otti osaa liki 1  200 ihmistä.

Lisää muualla

Kommentoi




Luetuimmat ulkomaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi




  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat