Israelin pääministeriä Netanjahua vastaan nostettu syytteet korruptiosta – rikosnimikkeinä lahjuksen vastaanottaminen, petos ja luottamuksen loukkaaminen

JERUSALEM

Israelin pääministeriä Benjamin Netanjahua vastaan on nostettu syytteet korruptiosta, kertoi maan oikeusministeriö torstai-iltana. Netanjahua syytetään monista eri tapauksista rikosnimikkeillä lahjuksen vastaanottaminen, petos ja luottamuksen loukkaaminen.

Netanjahua syytetään esimerkiksi lähes 200  000 euron arvoisten lahjusten vastaanottamisesta sekä sääntelyn muuttamisesta israelilaista mediayhtiötä suosivaksi myönteistä julkisuutta vastaan. Netanjahu itse on kiistänyt kaiken ja kutsunut tutkintaa noitavainoksi.

Syytteet saattavat päättää Netanjahun pitkän poliittisen uran. Hän on maan pitkäaikaisin pääministeri ja toiminut tehtävässään vuodesta 2009.

Netanjahu on ensimmäinen Israelin pääministeri, jota vastaan on nostettu korruptiosyytteet kesken virkakauden. Hänellä ei kuitenkaan ole velvoitetta erota tehtävästään ennen mahdollista korruptiotuomiota. Poliittiset paineet eroamiseksi ovat kuitenkin kovat.

Netanjahu kertoi syytteiden nostamisen jälkeen aikovansa pysyä maan johdossa. Hän nimitti syytteitä poliittisesti motivoiduiksi ja vallankaappausyritykseksi.

Netanjahu voi vielä pyytää parlamentilta syytesuojaa. Sitä tuskin heruu, sillä Likud-puolueen johtamalla oikeistokoalitiolla ei ole parlamentissa enemmistöä.

Parlamentti etsii hallitustunnustelijaa

Aiemmin torstaina Israelin presidentti Reuven Rivlin antoi maan parlamentille tehtäväksi etsiä uusi pääministeriehdokas. Tavoitteena on välttää uudet vaalit.

Edellinen hallitustunnustelija Benny Gantz kertoi keskiviikkoiltana epäonnistuneensa hallitusneuvotteluissa. Jo aiemmin samassa tehtävässä epäonnistui Netanjahu.

–  Tästä päivästä lähtien 21 päivää eteenpäin päätös siitä, kenen tehtäväksi hallituksen muodostaminen lankeaa, on knessetin (parlamentin) jäsenten käsissä, Rivlin sanoi.

Parlamentti sai vastuulleen hallitustunnustelijan löytämisen ensimmäistä kertaa Israelin historiassa.

Jos kukaan ehdokkaista ei saa tarpeeksi tukea 11. joulukuuta mennessä, Israel järjestää kolmannet parlamenttivaalinsa vuoden sisällä alkuvuodesta 2020.

Kommentoi











Luetuimmat ulkomaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi




  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat