Kolmelle kuolemantuomio pohjoismaisten retkeilijöiden murhista Marokossa

HELSINKI

Marokkolainen oikeus tuomitsi kolme päätekijää kuolemaan pohjoismaisten retkeilijöiden murhista, kertoo Dagens Nyheter. Yhteensä yli 20 ihmistä epäillään yhteyksistä kahden naisen surmaan.

Tanskasta ja Norjasta kotoisin olleet 24- ja 28-vuotiaat uhrit olivat vaeltamassa vuorilla Etelä-Marokossa, ja heidän ruumiinsa löytyivät joulukuun puolivälissä 2018. Sosiaalisessa mediassa levisi video tappamisesta.

Lähes kaikki syytetyt ovat ilmoittaneet olevansa äärijärjestö Isisin tukijoita, mutta Isis ei itse ole koskaan vahvistanut olleensa iskun takana. Tuomitut olivat tunnustaneet murhat oikeudelle.

Marokko on käytännössä jäädyttänyt teloitusten toimeenpanon vuodesta 1993.

Tanskan yleisradioyhtiö D R arvelee, että koska Marokko ei ole pannut kuolemanrangaistuksia täytäntöön 25 vuoteen, tuomiot muuttuvat käytännössä elinkautisiksi vankeustuomioiksi.

Tuomitut miehet ovat kotoisin Marrakeshin alueelta Atlasvuorten kupeesta. He ovat 25-, 27- ja 33-vuotiaita.

Lisää muualla

Kommentoi




Luetuimmat ulkomaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi




  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat