Kohun keskelle joutunut Puerto Ricon kuvernööri ei hae jatkokautta

SAN JUAN

Protestien kohteeksi joutunut Puerto Ricon kuvernööri Ricardo Rossello kertoi sunnuntaina, ettei hae jatkokautta tehtävässään ensi vuoden vaaleissa. Rossello oli juuri maaliskuussa kertonut aikovansa pyrkiä jatkokaudelle.

Rossello sanoi Facebookissa julkaisemallaan videolla kuuntelevansa kansalaisia ja pyysi anteeksi tekemiään virheitä.

–  Myönnän, että anteeksipyyntö ei riitä. Tässä tapauksessa ilmoitan, etten hae uudelleenvalintaa kuvernööriksi ensi vuonna, Rossello sanoi.

Hän kertoi myös jäävänsä pois johtamansa edistyspuolueen johtajan paikalta.

Puerto Ricossa on nähty reilun viikon ajan laajoja Rossellon eroa vaatineita mielenosoituksia sen jälkeen, kun julkisuuteen vuodettiin Rossellon ja 11 muun hänen hallintonsa jäsenen viestinvaihtoa Telegram-sovelluksessa.

Keskusteluissa hallinnon jäsenet kritisoivat monia poliitikkoja, virkamiehiä ja toimittajia. Puerto Ricon johtava talousvirkamies Christian Sobrino muun muassa esitti homofobisia kommentteja puertoricolaisesta poptähdestä Ricky Martinista, ja keskusteluissa myös tehtiin pilaa ruumishuoneille kerääntyneistä ruumiskasoista hurrikaani Marian jälkeen. Hurrikaani aiheutti toissa vuonna Puerto Ricossa lähes 3  000 ihmisen kuoleman.

Pop-tähti Martin on kannustanut mielenosoituksiin

Viestien seurauksena Puerto Ricon lainsäädäntöneuvosto harkitsee virkasyytemenettelyä Rosselloa vastaan. Rossello kertoo noudattavansa mahdollista virkasyytemenettelyä rehellisellä ja vastuullisella tavalla.

Paikalliset musiikkitähdet kuten Martin ovat kehottaneet puertoricolaisia osoittamaan mieltään. Mielenosoitukset ovat keränneet kaduille tuhansia ihmisiä. Viikko sitten maanantaina poliisi käytti kyynelkaasua mielenosoittajia vastaan, kun lähellä hallituksen päämajaa oli sytytetty tulipalo.

Puerto Rico on Yhdysvaltain territorio, jonka asukkaat ovat Yhdysvaltain kansalaisia. Saaren poliittisesta asemasta on käyty viime vuosina vilkasta keskustelua. Rossello kannattaa Puerto Ricolle osavaltion asemaa.

Kommentoi




Luetuimmat ulkomaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi




  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat