Espanjassa vaalit eivät suoristaneet hallitusmutkia – pääministeri Sanchezin on nyt pakko saada hallitus kasaan tai hänen poliittinen uransa päättyy, arvioi tutkija

MADRID

Espanjassa sosialistit onnistuivat puolustamaan asemaansa suurimpana puolueena maan ennenaikaisissa parlamenttivaaleissa. Sosialistien PSOE:n johtoasema kuitenkin suli hieman, mikä vaikeuttaa jo ennestään vaikeaksi osoittautunutta hallituksen muodostamista.

Sosialistit saavat parlamentin 350 paikasta 120. Laskua viime vaaleista tuli kolmen paikan verran. Näin ollen pääministeri Pedro Sanchez nimitettäneen hallitustunnustelijaksi.

Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Teemu Tammikko uskoo Sanchezilla olevan valtavat paineet muodostaa hallitus.

–  Sanchezin on nyt pakko saada hallitus kasaan tai hänen oma poliittinen uransa loppuu siihen. En näe, että hänellä olisi enää mahdollisuutta jatkaa, jos Espanjassa ajauduttaisiin vielä vaaleihin, Tammikko sanoo.

Tammikko ei usko, että maan toiseksi suurimpana puolueena jatkava konservatiivinen kansanpuolue PP ja PSOE saisivat muodostettua hallituksen. PP sai 88 paikkaa parlamentissa ja paransi asemaansa selkeästi kevään vaaleista.

–  PP:n ja PSOE:n liittouma toisi riittävän enemmistön, mutta kuilu näiden kahden välillä on niin iso, etten pidä sitä todennäköisenä. Toinen vaihtoehto on, että vasemmistopuolueet liittoutuvat keskenään, Podemos ja pieni uusi puolue Mas Pais. Lisäksi on alueellisia pikkupuolueita, joista jokainen voi ottaa Sanchezilta kovan hinnan ja pakottaa Sanchezin luopumaan monesta vaalikamppailun aikana tehdystä linjauksesta, kuten esimerkiksi tiukasta linjasta Kataloniassa.

–  Jos Sanchez haluaa jatkaa pääministerinä, tulee hinta olemaan hänelle todella kova ja hän joutuu nöyrtymään paljon. Sanchez on kuitenkin sanonut, että maahan tulee hallitus, eli hän on varmaankin valmis tekemään kaikkensa sen eteen.

Oikeistoblokin äänet keskittyivät

Sunnuntain suurin voittaja oli äärioikeistolainen Vox, joka nousee parlamentin kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi. Se yli tuplasi paikkamääränsä huhtikuun vaaleista ja sai 52 paikkaa.

Tammikon mukaan Voxin nousu liittyy Katalonian kriisiin. Vox ja muut oikeistopuolueet haluaisivat Espanjan keskushallinnolta jämäkämpiä otteita Katalonian suhteen.

–  Vox on vetänyt Katalonia-kysymyksessä radikaaleinta linjaa, joka varmasti puhuttelee montaa espanjalaista. Kansallinen identiteetti-, yhtenäisyys-, turvallisuus- ja järjestyskysymykset, joita Katalonian kriisi on nostanut esiin, suosivat hyvin tiukkaa konservatiivista oikeistolinjaa. Siinä Vox pääsi huseeraamaan aika vapaasti, sitä ei oikeastaan haastettu vaaliväittelyissä, kaikki keskittyivät Sanchezin haastamiseen.

Varsinaista oikeistoblokin voittoa ei vaaleissa Tammikon mukaan nähty. Äänet pikemminkin keskittyivät blokin sisällä PP:lle ja Voxille. Vaalien suurin häviäjä oli Ciudadanos, joka oli Tammikon mukaan aiemmin keskustalainen, mutta asemoitui näissä vaaleissa oikealle. Puolue romahti kevään 57 paikasta kymmeneen.

–  Sen kannatus romahti totaalisesti, osa siitä siirtyi varmasti Voxille.

Puolueen johtaja Albert Rivera ilmoitti maanantaina, että hän jättää tehtävänsä puolueen johdossa. Toinen häviäjä oli Unidas Podemos, joka putosi 42 paikasta 35:een.

Yhteneväisyyksiä brittien tilanteeseen

Helsingin yliopiston professori Jussi Pakkasvirta löytää yhteneväisyyksiä Sanchezin ja Britannian entisen pääministerin Theresa Mayn tilanteesta. Toissa vuonna May määräsi ennenaikaiset vaalit laskelmoiden niiden vankistavan konservatiivien ja näin ollen myös hallituksen asemaa brexit-neuvotteluihin ryhdyttäessä. Tulos oli päinvastainen, kun konservatiivit menettivät enemmistönsä parlamentin alahuoneessa.

–  PSOE ei sinänsä menettänyt kannatustaan juurikaan, mutta sen mahdolliset liittolaiset menettivät: Podemos, ERC ja kaikkein suurin romahdus eli Ciudadanos. Keskusta-oikeisto menetti paikat äärioikeistolle. Tilanne on paljon vaikeampi hallituksen muodostamiselle kuin se oli ennen vaaleja. Ei tästä oikeastaan muuta saa aikaiseksi kuin jonkinlaisen vähemmistöhallituksen, jossa tapauskohtaisesti etsitään tukea jostain oppositiosta, Pakkasvirta sanoi.

Hän spekuloi, että PSOE:n yritys muodostaa hallitus luultavasti epäonnistuu, minkä jälkeen PP:n johtaja Pablo Casado ottaa ohjakset käsiinsä.

–  Hän saattaa saada jonkinlaisen ratkaisun, katsotaan sitten, mitä se pitää sisällään. Saa nähdä, lähteekö PP Voxin kanssa yrittämään hallituksen muodostamista. Pahasti kuitenkin pelkään, että siellä on kohta taas vaalit. Tämä alkaa muistuttaa brexit-äänestyksiä.

Pienpuolueilla voi olla suuri merkitys

Espanjalaiset äänestivät jo neljänsissä valtakunnallisissa vaaleissa neljän vuoden kuluessa. Maan perinteinen PP:n ja PSOE:n hallitsema kaksipuoluejärjestelmä pirstaloitui muutamia vuosia sitten.

Keväällä vaalit voittanut sosialistinen PSOE ei onnistunut muodostamaan hallitusta, minkä vuoksi sunnuntaina järjestettiin ennenaikaiset parlamenttivaalit.

Tammikko uskoo, että oikeistoblokkia lukuun ottamatta suurin osa puolueista haluaisi saada toimintakuntoisen hallituksen kasaan piakkoin.

–  Alueellisilla pienpuolueilla on kriittinen merkitys hallitusta muodostettaessa, kun kummallakaan blokilla ei ole selkeää enemmistöä. Aluepuolueiden näkökulmasta vasemmisto on pienempi paha, koska he kärsivät eniten, jos oikeistoblokki pääsee valtaan. Aluehallintojen valtaa vähennettäisiin ja pienpuolueiden rooli heikkenisi, jos oikeisto toteuttaisi vaalilupauksiaan, Tammikko sanoo.

–  Puolueilla on hirvittävät paineet saada jonkinnäköinen yritys toimivaan hallitukseen, Pakkasvirta puolestaan toteaa.

Kommentoi











Luetuimmat ulkomaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi




  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat