Ecuadorin presidentti ja alkuperäiskansojen edustajat tapaavat tänään, kertoo YK

QUITO

Ecuadorin presidentti Lenin Moreno ja alkuperäiskansojen edustajat tapaavat tänään pääkaupunki Quitossa, YK kertoo.

Pääkaupungissa ja sen ympäristössä on ollut puolentoista viikon ajan väkivaltaisiksi äityneitä mielenosoituksia polttoaineiden hinnankorotuksia vastaan. Protesteja johtaa alkuperäiskansojen järjestö.

Moreno määräsi Quitoon ja sen ympäristöön äskettäin ulkonaliikkumiskiellon sekä komensi armeijan pitämään järjestystä. Ulkonaliikkumiskiellon voimaantulon jälkeen mielenosoittajat tunkeutuivat Quitossa televisiostudioon ja sanomalehden toimitukseen.

Teleamazonas-kanava joutui keskeyttämään normaalin lähetyksensä.

–  Olimme hyökkäyksen kohteena noin puolen tunnin ajan. He heittivät meitä kivillä, avasivat ovet väkisin ja heittivät polttopulloja, sanoi tv-kanavan juontaja lähetyksen päästyä jatkumaan.

Kuusi ihmistä kuollut

Ecuadorin kuohunnan tausta on sopimuksessa, jonka Morenon hallitus teki Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n kanssa saadakseen IMF:ltä 4,2 miljardin dollarin lainan. Osana sopimusta hallitus poisti polttoaineiden verotuet, mikä yli kaksinkertaisti polttoaineen hinnan 3. lokakuuta.

Tämän vuoksi puhkesi alkuperäiskansojen johtamia mielenosoituksia. Mellakkapoliisi ja mielenosoittajat ovat ottaneet toistuvasti yhteen Quiton keskustassa. Toistaiseksi mielenosoituksissa on kuollut kuusi ihmistä ja noin 2  000 on loukkaantunut tai pidätetty.

Morenon hallitus siirtyi alkuviikosta Quitosta evakkoon rannikkokaupunki Guayaquiliin.

Kommentoi











Luetuimmat ulkomaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi




  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat