Tutkimus: Neljännes potentiaalisista vuokranantajista jättää ilmoittamatta vuokratuloja verottajalle

HELSINKI

Peräti neljännes potentiaalisista vuokranantajista jättää ilmoittamatta verottajalle vuokratuloja, ilmenee Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen, Palkansaajien tutkimuslaitoksen ja Verohallinnon tekemästä tutkimuksesta.

–  Osassa tapauksista kyse lienee unohtamisesta tai tietämättömyydestä, joihin muistutuksen ja informaatiota sisältävät kirjeet vaikuttivat. Tehokkain keino lisätä vuokratulojen ilmoittamista näyttää olevan kiinnijäämisen riski, arvioi tutkimusjohtaja Tuomas Kosonen.

Tutkimus koski vuoden 2015 verotusta. Tutkimus kohdistettiin henkilöihin, jotka olivat mahdollisia vuokranantajia.

Vuokratulosta maksetaan Suomessa pääomaveroa, joka on nykyisin 30 tai 34 prosenttia. Vuonna 2015 verottajalle ilmoitettiin 1,6 miljardia euroa vuokratuloja, joista verokertymä oli 480 miljoonaa euroa.

--

Juttua on korjattu klo 15.30: Jutussa kerrottiin aiemmin virheellisesti otsikossa ja kärkilauseessa, että neljännes vuokranantajista jättää ilmoittamatta vuokratuloja verottajalle. Oikea ilmaisu kuitenkin on, että neljännes potentiaalisista vuokranantajista jättää ilmoittamatta vuokratuloja verottajalle.

Kommentoi











Suosituimmat talousuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi




  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat