Tällaisia olivat Ylen MOT-ohjelman Nordea-paljastukset: Pankin tileille päätyi 700 miljoonaa euroa pöytälaatikkoyhtiöiden verkostosta

Ylen MOT-ohjelma kertoi maanantaina lisätietoa Nordeaan liittyvistä rahanpesuepäilyistä.

Nordea-konsernin tileille on Ylen saamien tietojen mukaan päätynyt 700 miljoonaa euroa, josta "merkittävä" osa on peräisin epäilyttävistä lähteistä. Taustalla on Ylen mukaan pöytälaatikkoyhtiöiden verkosto, jonka läpi on virrannut satoja miljardeja euroja. Pöytälaatikkoyhtiöistä lähes 300 on ollut Ylen mukaan Nordean asiakkaita.

Rahanpesukoneiston on luonut joukko venäläisiä liikemiehiä, joista osa kuuluu Venäjän presidentin Vladimir Putinin lähipiiriin. Suomen Nordean tileille rahoista on Ylen mukaan päätynyt yli 200 miljoonaa euroa.

Nordea kommentoi menneitä virheitä, ei ota kantaa nykytilaan

Jo viime syksynä tuli julki, että Nordeasta on tehty Suomen viranomaisille tutkintapyyntö. Tutkintapyynnön jätti suursijoittaja Bill Browder.

Suomen Nordeaan tuli Browderin mukaan 234 miljoonan dollarin arvosta varoja epäilyttävien firmojen tileiltä. Summa on samaa luokkaa kuin Yle kertoo paljastuksessaan. Ylen uutisesta ei selviä, voivatko kyseessä olla samat miljoonat.

Nordean mukaan maanantaina julkaistut tiedot liittyvät asiakokonaisuuksiin, joita se on jo aiemmin kommentoinut.

– Tiedämme, että järjestelmämme eivät ole aiemmin välttämättä olleet kyllin vahvoja tämäntyyppisen talousrikollisuuden torjuntaa ajatellen, ja olemme vilpittömästi pahoillamme siitä, Nordea kertoo tiedotteessa.

Nordean osakekurssi oli maanantaina Helsingin pörssin sulkeutuessa neljä prosenttia miinuksella.

Finanssivalvonta: Pankkisektorilla pettänyt kontrolli

Rahanpesuepäilyissä tietysti kiinnostaa, mihin asti ja kuinka kauan epäillyt rikokset ovat jatkuneet. Ylen mukaan sen aineisto on vuosilta 2005-2017.

Browderin aiemmin tekemässä tutkintapyynnössä tarkat tiedot Nordeasta loppuivat vuoteen 2013.

Ylellä on siis uudempaa, vuoteen 2017 ulottuvaa aineistoa, mutta Yle ei täsmennä uutisessaan, onko juuri Nordean rahanpesuepäilyistä tietoa aina vuoteen 2017.

Epäilyttävä rahaliikenne Nordeassa on Ylen mukaan kuitenkin jatkunut useiden vuosien ajan. Ylen juttu pohjautuu kansainvälisen toimittajajärjestö OCCRP:n kautta saatuun tietovuotoon.

Nordean konsernijohtajan Kasper von Koskullin mukaan Ylen paljastukset eivät välttämättä tarkoita, että myös Nordeassa olisi ollut epäilyttäviä rahansiirtoja vuoteen 2017 asti. Hän kommentoi asiaa Ylen A-studiossa.

Hänen mukaansa yhtiö oli aiemmin naiivi eikä ymmärtänyt rahanpesujärjestelyjen monimutkaisuutta, mutta 3-3,5 viime vuoden aikana Nordea on kymmenkertaistanut resurssinsa rahanpesun ehkäisyssä.

– Raportoimme epäilyttävistä transaktioista välittömästi, von Koskull sanoi.

Finanssivalvonnan toimistopäällikön Markku Koposen mukaan Ylen tiedot vaikuttavat samansuuntaisilta kuin mitä on jo aiemmin tullut ilmi julkisuudessa.

Koponen korostaa, että Nordeaa koskevissa tiedoissa on kyse vasta epäilyistä.

– Pankkisektorilla ovat pettäneet rahanpesun estämisen kontrollit, Koponen kuitenkin kuvailee kansainvälisen pankkialan tilannetta yleisesti.

Rikollisten toimintamallit rahan alkuperän häivyttämiseksi ovat monimutkaisia. Voiko miljoonien rahanpesu mennä pankilta ohi?

– Jos on selvästi rahanpesusta kyse, kyllähän ne pitäisi pystyä jäljittämään ja olla sellaiset kontrollit, ettei tapahdu sellaisia asioita.

Ruotsissa tutkinta tyssäsi

Aiemmin tehtyä, Browderin Nordea-tutkintapyyntöä selvittävät Suomessa keskusrikospoliisi, Finanssivalvonta ja syyttäjälaitos. Tutkinta on kesken.

Browder on tehnyt tutkintapyyntöjä Nordeasta muissakin Pohjoismaissa. Ruotsissa tutkintaa ei aloitettu. Taustalla oli, että Ruotsin osuus Browderin ilmoituksen perusteella tutkituista rahansiirroista oli pieni ja rikokset olisivat olleet pääosin vanhentuneita. Finanssivalvonta on arvioinut, että osa väitetystä rahanpesusta on voinut vanhentua myös Suomessa.

Rahanpesuepäilyt ovat koskeneet viime aikoina monia muitakin pankkeja. Esimerkiksi Danske Bankin oman selvityksen mukaan sen virolaisen yksikön kautta pestiin noin 200 miljardia euroa vuosina 2007-2015. Myös ruotsalaisen Swedbankin epäillään liittyvän rahanpesuvyyhteen.

Lisää aiheesta

Kommentoi




Suosituimmat talousuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi