Verottaja hyväksyi verotietojen salauksia myös alle satatonnia tienanneille

HELSINKI

Verohallinto on hyväksynyt myös alle 100  000 euroa tienanneiden henkilöiden hakemuksia siitä, että heidän verotietojaan ei luovutettaisi suoraan medialle, kertoo Verohallinnon johtava lakimies Matti Merisalo STT:lle.

Hakemukset ovat kuitenkin olleet turhia, sillä verottaja toimittaa vain vähintään satatuhatta euroa tuloa saaneiden tiedot suoraan viestimille.

Yhteensä hakemuksia hyväksyttiin 233. Niistä 18 on koskenut alle 100  000 euroa tienanneita. Aiemmin hakemusten kokonaismääräksi on kerrottu 231. Asiasta uutisoi tiistaina aiemmin Talouselämä.

Merisalo sanoo STT:lle, ettei alle 100  000 euroa tuloa saaneiden suomalaisten hakemusten käsittelystä ollut haittaa, vaikka tietojen suora luovutus ei koske heitä.

–  Voi olla, että siinä vaiheessa kun hakemus on tehty, heidän verotuksensa on ollut vielä auki.

Hänen mukaansa on mahdollista, että kyse oli myös väärinkäsityksestä, jossa hakijat ovat luulleet, että verotietojen suora luovutus koskee kaikkia suomalaisia.

Verohallinto ei ehtinyt käsitellä kaikkia hakemuksia, koska niitä saapui liian myöhään. Käsittelemättömiä hakemuksia jäi Merisalon arvion mukaan parisataa. Hän ei kommentoi niiden tulojakaumaa.

Yli 100  000 euroa tienanneet suomalaiset saattoivat tänä vuonna ensi kertaa estää tietojensa luovuttamisen suoraan medialle "henkilökohtaisen erityisen tilanteen" nojalla. Muutoksen takana oli EU:n yleinen tietosuoja-asetus.

Kaikki verotustiedot ovat yhä julkisia ja etsittävissä verotoimistosta. Osa tuntemattomammista nimistä voi kuitenkin jäädä löytymättä.

Tietosuoja-asetuksella "sangen laajat" vaikutukset

Verohallinto kertoo tehneensä verotietojen luovutusta koskevan linjauksensa syyskuussa, kun yksittäinen asiakas pyysi, että hänen nimensä poistetaan medialle suoraan luovutetusta suurituloisten listasta.

Asiakas perusteli asiaa tietosuoja-asetuksen vastustamisoikeudella. Merisalo sanoo, että asia ei ole tullut Verohallinnossa aiemmin esille, eikä hän osaa sanoa miksi.

–  Tietosuoja-asetuksen vaikutukset ovat sangen laajat, ja sen vaikutukset muun muassa Verohallinnon toimintaan ovat moninaiset. Joskus käy niin, että jotkin asiat eivät tule eteen ennen kuin yksittäinen asia joudutaan ratkaisemaan, hän sanoo.

Merisalo painottaa, että heillä on artiklat ja pykälät siitä, mihin Verohallinnon päätös perustuu.

–  Kyse on ollut yksinkertaisesti siitä, että tämä tietojen poimiminen ja luovuttaminen medialle suurituloisista ei ole Verohallinnon lakisääteinen velvoite, vaan julkisuuslaissa sanotaan, että Verohallinto voi harkinnanvaraisesti toimittaa tällaista tietoa. Tietosuoja-asetuksen mukaan rekisteröidyllä on tällaisessa tilanteessa oikeus vastustaa tietojensa luovuttamista, Merisalo sanoo.

"Katsoimme, että emme tarvitse erikseen kirjallista muistiota"

Muun muassa Journalistiliitto ja Medialiitto kantelevat oikeuskanslerille verottajan päätöksestä. Journalistiliitto vaatii selkeyttä tulkintalinjauksiin. Oikeuskanslerin halutaan selvittävän, millä kriteereillä Verohallinto on punninnut henkilökohtaisia syitä suhteessa sananvapauteen.

Journalistiliiton puheenjohtajan Hanne Ahon mukaan tietosuoja-asetuksesta ei nyt ole selkeää asetusta, minkä vuoksi viranomaiset voivat itse tulkita perusteita.

Suomen Kuvalehti uutisoi maanantaina, että verottaja linjasi tietojen salaamisesta suullisesti ilman yhtään asiakirjaa. Merisalon mukaan Verohallinnolla ei ole mitään määrämuotoa, miten hallinnolliset linjaukset tehdään.

–  Linjaus on tehty keskusteluiden pohjalta, eikä siitä ole olemassa linjausmuistiota, jossa se juridiikka olisi avattu. Juridiikka on avattu kaikissa päätöksissä, joita me asianomaisille hakijoille olemme lähettäneet.

Hänen mukaansa Verohallinto ei katsonut aiheelliseksi kirjoittaa asiaa muistiomuotoon.

Harkitsitteko juridista punnintaa tehdessänne missään vaiheessa, että kirjallinen muistio tehtäisiin?

–  Katsoimme, että pärjäämme tällä mallilla. Katsoimme, että emme tarvitse erikseen kirjallista muistiota. Sovelletut lainkohdat ja perustelut ovat yksittäisissä päätöksissä, hän sanoo.

Merisalon mukaan Verohallinto ei käyttänyt linjauksen tekemisessä ulkopuolisia asiantuntijoita. Linjauksen tekemiseen osallistui yhteensä viisi juristia, ja asiaa mietittiin noin kaksi viikkoa.

Kommentoi











Suosituimmat talousuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi




  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat