Euroopan komission ennusteen mukaan Euroopan talouskasvu jatkuu, mutta Suomi jää maanosan kasvukelkasta jo ensi vuonna

BRYSSEL

Euroopan komissio laski ennustettaan Suomen tämän vuoden talouskasvusta keskiviikkona julkaisemassaan ennusteessa. Suomen talouskasvun ennustetaan hidastuvan 1,7 prosentista 1,5 prosenttiin.

Bruttokansantuote kuitenkin kasvaa komission ennusteen mukaan jokaisessa EU:n jäsenmaassa, ja komissio uskoo, että Euroopan talouskasvu jatkuu tänä vuonna seitsemättä vuotta peräkkäin.

Suomen bruttokansantuotteen kasvuennuste on edelleen EU:n ja euroalueen keskiarvon yläpuolella tämän vuoden osalta. Komission ennusteen mukaan EU-jäsenmaiden bruttokansantuote kasvaa tänä vuonna 1,4 prosenttia, euroalueella kasvua on 1,2 prosenttia.

Komission ennuste on hieman kotimaista pessimistisempi. Valtiovarainministeriö ennusti kesäkuussa, että Suomen talous kasvaa tänä vuonna 1,6 prosenttia.

Komission mukaan ensi vuonna Suomi putoaa kasvuvauhdissa keskiarvojen alapuolelle. Suomen talouden povataan kasvavan ensi vuonna enää 1,2 prosenttia. Lukema on sama kuin valtiovarainministeriön ennusteessa.

Sopimukseton brexit on talouspainajainen

Samaan aikaan muualla Euroopassa talouskasvu kiihtyy hieman. EU-maissa talous kasvaa ennusteen mukaan keskimäärin 1,6 prosenttia ja euroalueella 1,4 prosenttia. Kasvua tukee muun muassa kotitalouksien kulutus. Kuluttamista puolestaan vahvistaa työmarkkinatilanne.

Eurostat kertoi viime viikolla, että työttömyys on laskenut EU- ja euroalueella alhaisimmilleen moneen vuoteen.

Lyhyen aikavälinkin ennusteeseen liittyy komission mukaan huomattavia riskejä. Maailmankaupan jännitteinen tilanne alkaa horjuttaa uskoa kansainvälisen kaupan veturiin, valmistusteollisuuteen.

–  Talouksiemme sietokykyä koettelee valmistusteollisuuden heikkona jatkuva tilanne, joka on seurausta kaupan jännitteistä ja politiikan epävarmuudesta. Sopimuksettoman brexitin mahdollisuus aiheuttaa EU:n sisällä edelleen merkittäviä riskejä, komission varapuheenjohtaja Valdis Dombrovskis sanoo tiedotteessa.

Epävarmuustekijät heijastuvat myös loppuvuoden kasvunäkymiin, komissio toteaa.

Kommentoi











Suosituimmat talousuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi




  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat