Ylivieskan kauppias Kärkkäiselle tuomio Alajärvellä

Käräjäoikeus on tuominnut ylivieskalaiselle 44-vuotiaalle Juha Kärkkäiselle neljä kuukautta ehdollista vankeutta ja sen ohessa 3540 euroa sakkoa. Lisäksi hänelle määrätty ajokielto on voimassa tämän vuoden marraskuun loppuun saakka. Kolme muuta miestä saivat jutussa sakkotuomiot.

Kärkkäinen kuljetti heinäkuussa 2009 yrityksensä nimissä olevaa henkilöautoa arkiaamuna kello 8 aikaan Vimpelissä Lakaniementiellä kolme matkustajaa kyydissään. Vastaan tulleesta poliisiautosta mitattiin auton nopeudeksi 123 kilometriä tunnissa 80:n nopeusrajoitusalueella. Poliisin kytkettyä hälytys- ja pysäytysvalot päälle Kärkkäinen kuitenkin kiihdytti autonsa vauhtia ja lähti pakenemaan poliisia.

Perään lähteneestä poliisiautosta mitattiin pakenijan nopeudeksi 160 - 170 kilometriä tunnissa. Vimpelistä matka jatkui edelleen ylinopeutta käyttäen Alajärven puolelle.

Poliisi sai kuitenkin selville auton omistajan. Käräjäoikeuden mukaan Kärkkäinen taivutteli kahta miestä erikseen tunnustamaan olleensa kuljettajana kyseisellä ajohetkellä. Miehet kuitenkin kieltäytyivät, mutta saivat taivuteltua tamperelaismiehen ilmoittautumaan syylliseksi ajoon. Tamperelainen opetteli auton reitin yksityiskohtineen tunnustamisensa varalta. Poliisin tutkimuksissa kuitenkin selvisi asioiden oikea tila.

Kärkkäinen ja kolme muuta miestä ovat tunnustaneet rikollisen menettelynsä.