Ilves tappoi peuroja ja kauriita Ähtärin eläinpuistossa. Se oli myös menettänyt ihmisarkuutensa – Poliisi teki päätöksen: Eläin lopetettiin sunnuntaina aamulla

Ähtärin eläinpuiston alueella tuhoja tehnyt ilves lopetettiin sunnuntaina aamulla. Päätöksen eläimen lopettamisesta teki poliisi.

– Tämä yksilö ei kuulunut eläinpuiston omaan eläimistöön, vaan oli ilmaantunut paikalle eläinpuistoa ympäröivästä luonnosta maaliskuun lopulla, Pohjanmaan poliisi tiedottaa.

Ilves oli tappanut perjantain ja lauantain välisenä yönä eläinpuiston eläimistä kolme kuusipeuraa ja yhden kauriin.

– Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä ilves ehti tappaa vielä yhden kauriin ennen kuin eläin saatiin lopetettua poliisin tehtävään nimeämän SRVA- ryhmän avustuksella, poliisista kerrotaan.

Lopetettu eläin oli liikkunut alueella päiväsaikaan välittämättä alueella olleista ihmisistä päästäen ihmisen noin 10 metrin etäisyydelle. Se oli menettänyt luontaisen ihmisarkuutensa ja käyttäytyi lajille epätyypillisellä tavalla.

– Kun otetaan huomioon eläinpuistossa päivittäin liikkuvien ihmisten turvallisuus sekä eläimen eläinpuistolle aiheuttamat vahingot päätti poliisi lopettaa eläimen Poliisilain toisen luvun ja 16 pykälän perusteella.

Lisää aiheesta

Kommentoi




Lue päivän lehti

Kirjaudu verkkopalveluun ja lue päivän Pohjalainen digilehtenä.




Uusimmat Pohjanmaan uutiset