Vesa-Matti Saarakkala: "Turvapaikanhakijat palautettava Ruotsiin"

Kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkala (ps.) on jättänyt sisäministeri Petteri Orpolle kirjallisen kysymyksen, jossa hän tiedustelee, miksi turvallisen Dublin-maa Ruotsin kautta Suomeen tulevia turvapaikanhakijoita ei palauteta Ruotsiin ja heidän turvapaikkahakemustaan käsitellä siellä?

Saarakkala huomauttaa, että maahanmuuttovirasto Migrin verkkosivuston mukaan turvapaikkahakemus käsitellään vastuunmäärittämisen takia vain yhdessä EU:n jäsenvaltiossa, Norjassa, Islannissa, Sveitsissä tai Liechtensteinissa niin sanotun Dublin-menettelyn perusteella.

– Sen mukaan turvapaikkahakemuksen käsittely kuuluu sille jäsenvaltiolle, jossa turvapaikkaa hakevalla on perheenjäseniä, tai joka on jo myöntänyt turvapaikanhakijalle oleskeluluvan tai viisumin, tai jonka kautta turvapaikanhakija on tullut Suomeen tai josta hän on jo hakenut turvapaikkaa.

Saarakkala sanoo, että Migrin mukaan tällaisessa tapauksessa Suomen viranomaisille turvapaikanhakijan tekemää turvapaikkahakemusta ei tutkita Suomessa, vaan se tutkitaan edellä mainittujen perusteiden takia esimerkiksi Ruotsissa, jos turvapaikanhakija on tullut Suomeen Ruotsin kautta.

– Oletuksena on tietenkin se, että saapuminen Ruotsin kautta Suomeen on luotettavasti todennettavissa.

Siksi Saarakkalan mukaan herääkin kysymys, mikä on tällä hetkellä syynä siihen, ettei käännytys tai palautus takaisin Ruotsiin tapahdu nopeasti, vaikka rajavalvonta Suomen länsirajalla on tiukentunut ja pystytään selkeästi todentamaan, mistä turvapaikanhakijat Suomeen saapuvat?

– Asiasta uutisoidaan päivittäin ja järjestelykeskuskin on perustettu Tornioon. Tulisiko kenties ottaa käyttöön täysi rajavalvonta, mikäli nykyinen todentaminen siitä, mistä henkilö Suomeen saapuu, ei riitä todisteeksi, vai mistä johtuu henkilöiden käännyttämättömyys takaisin Ruotsiin?

Saarakkala kysyy, mihin toimiin hallitus on ryhtymässä aloittaakseen Dublin-menettelyn mukaisen turvapaikanhakijoiksi Suomessa ilmoittautuvien henkilöiden palauttamisen takaisin Ruotsiin maahanmuuttovirasto Migrin verkkosivustolla olevan turvapaikanhakua koskevan informaation mukaisesti?

Kommentoi




Luetuimmat Pohjanmaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Uusimmat Pohjanmaan uutiset



Suosituimmat poliisiuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi

Lisää maakunnasta