Vauhtiajot ylsi lähes viime vuoden kävijäennätykseen – ratatapahtuma kiinnosti enemmän kuin koskaan

Tämän vuoden Vauhtiajot Race & Rock on nyt juhlittu. Uudistuksia nähtiin sekä rataohjelmassa että iltatapahtumassa, ja promoottori Kalle Keskisen mukaan ne osoittautuivat toimiviksi.

Vauhtiajojen tiedotteen mukaan kävijämäärä ylsi lähes samaan kuin viime vuonna, jolloin ennätykselliset 60 000 kävijää osallistui 15 vuotta täyttäneille Vauhtiajoille.

Tänä vuonna iltatapahtuman alue uudistui viime vuodesta, sillä osa edellisten vuosien tapahtumapaikasta on remontissa. Lisäksi asiakkaiden toiveiden perusteella iltatapahtuma muutettiin alaikäisiltä kielletyksi ja iltamenot ovat jatkossakin K-18.

Ratatapahtumassa panostettiin motorshow’hun ja kilpailuluokkia nähtiin vähemmän. Vauhtiajot tiedottaa, että näytösluonteinen ohjelma keräsi enemmän katsojia kuin koskaan.

– Vauhtiajojen ratatapahtumassa oli ennätysmäärä kävijöitä lauantaina. Olemme erittäin tyytyväisiä siihen, että uudistukset ohjelman suhteen ovat olleet juuri niitä, joita yleisö on toivonut. Ei tietenkään ollut pahitteeksi, että säät suosivat meitä koko viikonlopun. Olen erittäin iloinen ja tyytyväinen uuteen konseptiin, Keskinen kommentoi.

Tänä vuonna radalla kilpailtiin ensimmäistä kertaa Vauhtiajot Battle, joka saa jatkoa ensi vuonna ja palveluita sen ympärillä luvataan kehittää.

Kommentoi




Luetuimmat Pohjanmaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Uusimmat Pohjanmaan uutiset



Suosituimmat poliisiuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi

Lisää maakunnasta