Vaskiluodon silta ja Sininen Tie saivat palkinnon

Vaasan kaupungin Vaskiluodon silta sekä Vaasasta Merenkurkun yli Uumajaan johtava Sininen Tie on valittu vuoden 2014 Vuoden kuntatekniikan saavutukseksi Suomessa.

- Tämä oli Vaasalle ensimmäinen palkinto infra-rakentamisessa. Hanke oli todella vaativa, koska toimittiin ympäristössä, jossa rakennettiin mereen ja liikenne oli päällä koko ajan. Geoteknisiä yllätyksiäkin tuli matkalla turhan paljon, mutta tilaaja sai mitä tilasi, Vaasan kaupungin kuntatekniikan johtaja Markku Litmanen sanoo.

Hankkeen taustalla on Vaasan kaupungin halu kehittää alueen elinkeinoelämää, erityisesti energiakeskittymää. Esimerkiksi kaupunkiseudulla rakennetut muuntajat ja laivamoottorit on jouduttu kuljettamaan aikaisemmin maakuljetuksina Rauman tai Porin satamiin, mistä ne on laivattu maailmalle. Nyt valmistuneen uuden sillan ansiosta tuotteet voidaan kuljettaa Vaasan satamaan.

Vaskiluodon sillan rakensi kalajokelainen Andament Oy. Andamentin urakkaan kuului Vaskiluodon niin sanotun uuden sillan purkaminen ja sen paikalle kahden sillan rakentaminen. Sillan kantavuus nousi 600 tonniin.

- Urakkaan kului tukimuureja noin 350 metriä. Tukimuurit verhoiltiin punaisella graniittilaatoituksella. Kaiteena toimivaa massiivista reunakiveä asennettiin vähän yli 400 juoksumetriä. Kokonaisuudessaan työmaan pituus oli noin 400 metriä. Työmaa sijoittui Rantakadun risteyksestä Vaskiluotoon päin, kertoo Andamentin työpäällikkönä kohteessa työskennellyt Aarno Oinonen.

Haasteellisin työvaihe oli hänen mukaansa tukimuurien rakentaminen.

- Suunnittelun lähtökohtana olleet vanhat pohjatutkimukset poikkesivat uusista olennaisesti. Ne aiheuttivat perustamistavan muutoksen osittaiselle paaluperustamiselle. Alunperin tukimuurit oli suunniteltu rakennettavaksi massanvaihdon varaan, Oinonen kertoo.

Andament Oy on osa yksityisomisteista infra-rakentamiseen erikoistunutta perheyhtiötä Andament Groupia.











Luetuimmat Pohjanmaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi



Suosituimmat poliisiuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi

Lisää maakunnasta