Vaasassa vieraileva Juha Sipilä kommentoi loikkauksesta alkanutta hallituskriisiä – ”Tuli yllätyksenä, siirtymät hallituksen sisällä ovat herkkiä”

Vaasassa tiistaina vieraillut pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kommentoi Pohjalaisen ja Ilkan haastattelussa sinisten kansanedustajan Kaj Turusen loikkausta kokoomukseen.

– Tämä tuli minulle yllätyksenä. Olin aikaisemmin tavannut Sampo Terhon ja Petteri Orpon ministerivaliokunnassa. Tämä uutinen tuli sen jälkeen, Sipilä kommentoi Vaasassa.

Hän sanoi, että aina kun hallituksen sisällä tapahtuu siirtymä, se on herkkä asia.

– Totta kai edustajalla on täysi vapaus toimia niin kuin haluaa. Mutta aina olisi hyvä ilmoittaa asiasta etukäteen, ettei tulisi yllätyksiä.

Uutisen jälkeen Sipilä soitti Orpolle lyhyesti ja kommunikoi Terhonkin kanssa.

Sipilän mukaan hallituspuolueet käyvät jatkuvasti tiivistä keskustelua keskenään.

– Puhumme läpi tämänkin asian, hän sanoo.

Savonlinnalainen kansanedustaja Kaj Turunen piti aiheesta lyhyen tiedotustilaisuuden tiistaina. Hän kertoi tehneensä päätöksen kaksi viikkoa sitten.

– Siirtymiseni taustalla ei ole suurta dramatiikkaa, vaan olen jo pidemmän aikaa todennut, että kokoomuksen politiikka vastaa parhaiten minun ajatteluani, hän sanoi.

Sinisten eduskuntaryhmä kokoontui puoliltapäivin hätäkokoukseen pohtimaan puolueen asemaa hallituksessa. Eduskuntaryhmä tiedottaa piakkoin päätöksestään.

Tiina Juujärvi, Sarianne Tekoniemi
Lisää aiheesta

Kommentoi




Luetuimmat Pohjanmaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Uusimmat Pohjanmaan uutiset

Luetuimmat poliisiuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi




Lisää maakunnasta