Kelluvaa saunaravintolaa ei tulekaan, loputkin yrittäjät ilmoittivat kaupungille luopuvansa hankkeesta – oli tarkoitus valmistua ensi kesänä

Pitkään vastatuulessa ollut Bryggan-hanke lopetetaan kokonaan. Asia on esillä Vaasan kaupunginhallituksessa ensi maanantaina.

Brygganin rakennuttajiksi valitut edustajat Tim Sparv, Manu Korkman ja Christoffer Wiik ovat ilmoittaneet kaupungille joulukuussa pidetyissä neuvotteluissa vetäytyvänsä hankkeesta kokonaan. Jo kesäkuussa yksi yrittäjistä, Mats Carlson ilmoitti Pohjalaisen ja Ilkan haastattelussa, että hän luopuu hankkeesta. Syyksi hän kertoi sen, että kaupunki velvoitti suunnittelukilpailun voittaneen yrityksen tekemään yhteistyötä toiseksi tulleen yhtiön Bluet Oy:n kanssa.

Vaasan kaupunki järjesti keväällä 2017 suunnittelukilpailun rantaan rakennettavasta terassipaviljongista. Sen voitti vaasalaisten yrittäjien yhteenliittymä.

Terassin oli alkuperäisen suunnitelman mukaan määrä valmistua kesäksi 2018.

Kaupunginhallituksen esityslistan mukaan tekninen toimi selvittää Sisäsataman kehittämishankkeen jatkomahdollisuuksia varalle valitun Bluet Oy:n kanssa.

Lisää aiheesta

Kommentoi




Luetuimmat Pohjanmaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi



Suosituimmat poliisiuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi

Lisää maakunnasta