Susi terrorisoi kyläläisiä ja karjaa Laihialla – tappoi lauman suurimman lehmän viikonloppuna Kylänpäässä

Laihian Kylänpään, Jokikylän ja Keskikylän asukkaat ovat varpaisillaan. Susi tappoi lehmän lauantai-iltana Jussi Knuuttilan maatilalla Kylänpäässä. Alueella on pitkään jatkunut susiongelma.

– Tulin lauantai-iltana puolen yön aikaan kotiin ja näin suden 50 metrin päässä. Se meni autoni edestä peltoa pitkin ja katosi metsään. Se oli noin sadan metrin päässä siitä lehmänraadosta. En tiedä oliko se jäänyt syömisen jälkeen makoilemaan pellolle, Knuuttila kertoo.

Tilanne harmittaa isäntää suunnattomasti.

– Tätä on jatkunut jo useita kuukausia. Alueella on jatkuvia susihavaintoja. Jo edellisenä viikonloppuna karja ei pysynyt aitauksissa, että susi tai sudet ovat jo silloin liikkuneet lähettyvillä. Jouduimme korjaamaan aitoja monta kertaa ja keräämään elukoita takaisin aitauksiin. Viime yönäkin oli kauhea huuto. Eläimet olivat ihan vauhkoina neljän aikaan aamulla. Kävin katsomassa, mutta en nähnyt mitään. Yritin laskea eläimiä ja kaikki tuntuivat olevan tallessa. Hirveä stressi vaan niillä, kun joutuvat henkensä kaupalla juoksemaan. Todella rasittava ja työläs ongelma, Knuuttila toteaa.

– Tämä on ihan uusi tilanne. Ei Laihialla ole tällaista ennen ollut. Meilläkin on aina karjaa laidunnettu eikä ole koskaan ollut petojen kanssa minkäänlaista ongelmaa. Meillä on pari koiraa ja kissojakin. Ei viitsi enää koiria yöksi pihalle jättää, hän lisää.

Knuuttilalla on Emolehmäkarjaa neljässä eri laidunryhmässä.

– Ne ovat tässä tilakeskuksen ympärillä eri puolilla. Kaksi ja puoli viikkoa ne ovat kesälaitumella olleet ja siellä pysyvät lokakuun lopulle asti. Saa nähdä kuinka käy. Viime yönä susi mahdollisesti liikkui toisen ryhmän laitumen läheisyyteen. Jollakin tavalla tämä tilanne pitäisi nyt ratkaista, Knuuttila tuumaa.

Kylänpään lisäksi susi on liikkunut Jokikylässä ja Jokisalossa. Jarmo Kuusisto on myös kohdannut suden silmästä silmään Jokisalossa.

– Sama susi kiertää meillä edestakaisin. Se oli jo tämän vuoden pääsiäisenä pitkänäperjantaina meidän pihassa. Meillä on kaksi collieta, jotka eivät ole kiinni. Olin pannuhuoneessa, kun kuulin niiden räjähtävän haukkumaan niin mahdottomasti. Susi oli siinä vaiheessa 20 metrin päässä rappusista. Se tuli tietä pitkin meidän pihaan. Toinen koira tuli hermostuneena minua tuvan päädystä vastaan. Aivan niin kuin tässä olisi menty takaisin 1800-luvulle, Kuusisto päivittelee.

Hän kohtasi suden vielä ollessaan koirien kanssa iltalenkillä.

– Katsoin sutta silmiin otsalampun valossa. Se oli noin 50 metrin päässä, ja sen silmät hohtivat. Se on ilmeisesti tämä sama susi, ja se seilaa 5–6 kilometrin alueella, Kuusisto selvittää.

Kesäkuun alussa Kuusisto todisti hädissään juoksevan valkohäntäpeuran menoa.

– Se pyyhkäisi 1.6. illalla lakian yli todella nopeasti. Se oli aikaisemmin pysähtynyt useasti naapurin heinäpellolla. Se juoksi lujaa kolmostietä kohti. Veikkaan, että susi sitä jahtasi, koska naapuri oli nähnyt suden jäljet. Se kulkee tässä Keskikylän ja Jokikylän välillä.

Laihian Eränkävijät ry:n petoyhdysmies Vesa Mattila kertoo, että sudesta on jo ilmoitettu viranomaisille ja poliisit ovat tapausta tutkineet.

– Kun susi kävi lauantai-iltana tappamassa lehmän Knuuttilan tilalla, niin minä kävin siellä tekemässä katselmuksen. Naapuri oli ilmoittanut Knuuttilalle yhdeksän aikaan illalla, että eläin makaa kyljellään pellolla. Siinä haassa oli yhteensä 30 lehmää ja vasikkojakin joukossa. Ilmeisesti muut lehmät suojelivat vasikoita niin, että susi oli ottanut isoimman lehmän, Mattila selvittää.

Susihavaintoja on kertynyt alueella jo useita kymmeniä.

– Meillä on nyt 39 susihavaintoa tälle vuodelle jo. Niitä pyörii jopa aamulla yhdeksän aikaan ihmisten pihapiirissä. Varmuus on yhdestä sudesta. Talvella susi tappoi hirven Jurvassa. Siinä oli kahden suden jäljet, Mattila informoi.

Lauantaina lehmän tappanut susi yritetään saada riistakameran kuvaan.

– Meillähän on vielä se raato siellä pellolla ja siellä on pari kameraa. Katsotaan, jos saataisiin kuva, jos susi tulee takaisin. Yleensä aikuisen hirven tai lehmän tappamiseen tarvitaan kahta sutta. Tätä on kyllä odotettu, että jotain tulee tapahtumaan ja nyt se alkoi. Mattila päivittelee.

Mattilan mukaan susi tapetaan, jos kaatolupa saadaan.

– Kyllä se lupa olisi hyvä saada. Se susi on nyt nähty 15–20 kertaa kylillä rakennusten pihapiirissä. Olisi toivottavaa, että sellainen yksilö voitaisiin poistaa, mutta se on poliisiviranomainen, joka sen päättää. Se on kova tappio näille isännille. Siinähän on niitä hevosiakin monessa paikassa ja lampaita. Susi käytti lauantain tapossa kyllä valtavaa voimaa, Mattila toteaa.

JENNI MÄKELÄ

Kommentoi




Luetuimmat Pohjanmaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi

Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi




Lisää maakunnasta