Ruokaviraston pääjohtajaksi on valittu Antti-Jussi Oikarinen – Uusi virasto aloittaa toimintansa ensi vuoden alusta

Hallitus on nimittänyt Antti-Jussi Oikarisen uuden Ruokaviraston pääjohtajaksi. Maa- ja metsätalousministeriö tiedotti nimityksestä torstaina.

Maa- ja metsätieteiden maisteri Antti-Jussi Oikarinen on työskennellyt Maaseutuviraston ylijohtajana vuodesta 2017 lähtien.

Sitä ennen hän on toiminut muun muassa Maaseutuviraston osastonjohtajana sekä Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ylijohtajana.

Ruokaviraston pääjohtajan paikkaa haki kaikkiaan viisitoista henkilöä.

Uusi virasto valvoo ja tutkii elintarvikkeiden turvallisuutta

Ensi vuoden alusta toimintansa aloittavan Ruokaviraston tehtävänä on valvoa ja tutkia muun muassa elintarvikkeiden turvallisuutta ja laatua, eläinten terveyttä ja hyvinvointia.

Lisäksi virasto vastaa Euroopan unionin maataloustuki- ja maaseuturahastojen varojen käytöstä Suomessa, toimii EU:n maksajavirastona ja huolehtii EU- ja kansallisten tukien toimeenpanosta.

–Asiakas tulee olemaan vahvemmin Ruokaviraston toiminnan kehittämisen keskiössä. Virasto haluaa ruokaketjun luotettavana kumppanina myös osaltaan luoda turvallisuutta ja kilpailukykyä koko järjestelmään, Oikarinen sanoo tiedotteessa.

Uuteen Ruokavirastoon yhdistetään Elintarviketurvallisuusvirasto, Maaseutuvirasto sekä osa Maanmittauslaitoksen tietotekniikkapalvelukeskusta.

Oikarinen kertoo, että uudelleenorganisoinnin tavoitteena on vahvistaa maatalouspolitiikan ja elintarvikeketjun yhteiskunnallista vaikuttavuutta.

Viraston sijaintipaikka on Seinäjoella, mutta sen toimintaa on 20 paikkakunnalla. Henkilökuntaa uudessa virastossa on lähes tuhat.

Oikarinen kommentoi asiaa vasta maanantaina matkansa vuoksi.

Minna Akimo

Kommentoi




Luetuimmat Pohjanmaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi

Luetuimmat poliisiuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi





Lisää maakunnasta