Pohjanmaan maanpuolustuspiirin pääharjoitus: Sadat vapaaehtoiset harjoittelevat maanpuolustustaitoja Lohtajalla

Noin 350 vapaaehtoista harjoittelee sotilaallisia ja turvallisuuteen liittyviä taitoja PAUHA17–harjoituksessa Lohtajan ampuma- ja harjoitusalueella 21.-23. huhtikuuta.

Harjoitus on Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) Pohjanmaan maanpuolustuspiirin pääharjoitus. Pohjanmaan maanpuolustuspiiri koostuu Kokkolan, Vaasan ja Seinäjoen koulutuspaikoista.

Harjoitus koostuu puolustusvoimien tilaamasta sotilaallisesta koulutuksesta, kaikille reserviläisille avoimesta sotilaallisia valmiuksia palvelevasta koulutuksesta ja asepalvelusta suorittamattomille kansalaisille suunnatusta varautumisen ja turvallisuuden koulutuksesta.

Puolustusvoimien tilaamaan sotilaalliseen koulutukseen osallistuvat paikallisjoukkojen reserviläiset.

Koulutusaiheina ovat muun muassa tukialueen taistelutekniikka ja kuljetuksen suojaustoiminta. Reserviläisten sotilaallisia valmiuksia kehitetään esikunta-, huolto- ja kuljetustoimintaan sekä eloonjäämiskoulutukseen liittyvillä kursseilla.

Varautumisen ja turvallisuuden koulutuksen suurimpana kohderyhmänä ovat nuoret. Kursseilla harjoitellaan muun muassa alkusammutus-, ensiapu- ja maastotaitoja. Lisäksi nuoret tutustuvat puolustusvoimien toimintaan.

Harjoituksen kouluttaja- ja järjestelytehtävissä toimivat MPK:n koulutus- ja tukitehtäviin sitoutuneet vapaaehtoiset. Harjoituksen johto- ja tukitehtävissä toimii paikallisjoukkoihin sijoitettuja reserviläisiä.

Harjoituksen johtovastuussa on Pohjanmaan maanpuolustuspiirin Seinäjoen koulutuspaikka.

Harjoitukseen antavat valvoja- ja materiaalitukea Pohjanmaan aluetoimisto, Porin prikaati ja Panssariprikaati. Lisäksi MPK:n Meripuolustuspiirin Kokkolan meriosasto osallistuu harjoituksen varotoimintaan valvomalla merialuetta ammuntojen aikana.

Kommentoi

Luetuimmat Pohjanmaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Uusimmat Pohjanmaan uutiset
Luetuimmat poliisiuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi


Osta Digilehti ja verkon kaikki sisällöt! 1kk vain 14,90€

Osta