Pohjanmaan kauppakamari lahjoittaa alueen korkeakoulutukselle juhlavuoden kunniaksi

Kauppakamaritoiminnan aloittamisesta Pohjanmaan rannikolla tulee tänä vuonna kuluneeksi sata vuotta. Juhlavuotensa kunniaksi Pohjanmaan kauppakamari tekee 230 000 euron lahjoituksen kauppakamarialueen korkeakoulujen hyväksi.

Vaasan yliopiston kauppatieteellinen tiedekunta sekä teknillinen tiedekunta saavat 150 000 euroa, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius 30 000 euroa, Åbo Akademin energiatekniikan koulutusohjelma saa 20 000 euroa sekä Vaasan Svenska handelshögskolan saa 30 000 euroa.

– Osaaminen ja sen kehittäminen on meille tärkeää. Kauppakamari on koko historiansa ajan ollut tukemassa yliopistoja ja osaamista, perustelee lahjoitusta kauppakamarin toimitusjohtaja Juha Häkkinen.

– Elinkeinoelämälle on tärkeää, että eri puolilla aluetta on myös tulevaisuudessa yliopistokoulutusta sparraamassa aluekehitystä ja tuottamassa osaavaa työvoimaa, täydentää kauppakamarin johtaja Paula Erkkilä.

Kauppakamarin lahjoitus muodostuu 5.5.2017 pidettävän gaalan illalliskorttituotoista sekä kauppakamarin 100-vuotisjuhlassaan vastaanottamista yhteistyökumppaneiden lahjoituksista.

Korkeakoulujen käynnissä oleva varainkeruu kestää kesäkuun loppuun saakka. Valtio on luvannut tukea yliopistojen pääomakeräystä vastinrahalla. Jokainen lahjoituksena saatu euro tuo yliopistoille maksimissaan kolminkertaisen vastinrahan.

Kommentoi

Luetuimmat Pohjanmaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Uusimmat Pohjanmaan uutiset
Luetuimmat poliisiuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi


Osta Digilehti ja verkon kaikki sisällöt! 1kk vain 14,90€

Osta