Östman haluaa lisää poikkeuslupia susien kaatamiseen

Kansanedustaja Peter Östman (kd.) haluaa nykyistä suuremman määrän poikkeuslupia susien kaatamiseen. Hän haluaa myös aiempaa enemmän susien kaatolupia seuraavalle metsästyskaudelle.

– Ilman tätä käsissämme on kahta suurempi ongelma, kun pentuja on keväällä kokonainen katras, ja ne alkavat syksyllä etsiä itselleen reviiriä, Östman kirjoittaa blogissaan Uuden Suomen verkkosivuilla.

Östman ei pidä todellisena Luonnonvarakeskuksen viime maaliskuussa tekemää arvioita susikannasta. Luken arvion mukaan susien määrä on vähentynyt, ja vuonna 2017 niitä olisi ollut noin 150-180 yksilöä.

– Susikanta on merkittävästi suurempi, ja se johtaa toiseen ongelmaan. Kaatolupien määrä jää aivan liian alhaiselle tasolle, mikäli se perustuu väärään arvioon populaatiosta, Östman toteaa.

Östman aikoo vaatia ennen tiistaisen maa- ja metsätalousvaliokunnan kokousta valiokunnan ja vastaavan susiministerin eli maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän (kesk.) tapaamista.

– Ensi viikolla tulemme yhdessä kansanedustaja Mats Nylundin (r.) kanssa jättämään kirjallisen kysymyksen, joka sisältää asiaa koskevan toimenpide-ehdotuksen. Kynnystä susien metsästyksen poikkeuslupien myöntämiseen tulee madaltaa, Östman korostaa.

Östman on tehnyt kirjallisen kysymyksen susien aiheuttamien haittojen vähentämisestä viime syksynä. Kansanedustaja Olavi Ala-Nissilä (kesk.) jätti kirjallisen kysymyksen Suomen susipolitiikasta helmikuun lopulla.

Lisää aiheesta

Kommentoi




Luetuimmat Pohjanmaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi

Luetuimmat poliisiuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi




Lisää maakunnasta