Autio rintamamiestalo tuhoutui nopeasti Karperöntiellä Petsmossa – palo lähti luultavasti takkahormista

Palokunta purkaa ja sammuttaa parhaillaan rintamamiestaloa Mustasaaren Karperöntiellä. Talo sijaitsee Petsmon ja Västerhankmon välimaastossa.

Omakotitalo tuhoutui tulipalossa nopeasti. Talon omistaja kertoo yrittäneensä päivällä saada takkaa syttymään, mutta hormi ei oikein tuntunut vetävän.

Iltapäivällä neljän jälkeen palosta tuli jo ilmoitus pelastuslaitokselle.

Päivystävä palomestari Riikka Oravainen uskoo, että tuli on päässyt leviämään hormista sitä ympäröiviin rakenteisiin.

– Vasta pari viikkoa sitten oli lähes vastaava tapaus Jungsundissa. Siellä oli öljylämmityskattilan hormi yhdistetty takan hormiin. Vaikka hormin nuohoaisi, mutkaan voi jäädä karstaa, koska öljylämmityskattila sotkee hormia vähän enemmän kuin tavallisesti. Siitä sitten lähtee nokipaloja, ja ympärillä on usein helposti palavia materiaaleja.

Oravaisen mukaan talossa on rintamamiestaloille tyypillisesti purueristettä, joka nyt palaa.

– Se ei lähde kuin purkamalla.

Talo oli tyhjillään

Omakotitalon muualla asuva omistaja tavoitettiin keskiviikkoiltana, ja hän vahvisti, että talo oli syttymisen aikaan tyhjillään. Henkilövahinkoja ei siis tullut.

Tuli ei myöskään päässyt leviämään samassa pihapiirissä olevaan, hieman uudempaan lisärakennukseen.

Paikalla on sammutusyksiköitä neljältä eri paloasemalta.

– Talo oli aika lailla jo tuhoutunut, kun ensimmäiset yksiköt tulivat paikalle.

Jälkisammutustyöt jatkuvat päivystävän palomestarin mukaan vielä hyvän tovin.

– Pääasia, että saadaan mökki pimeäksi.

Edit klo 19.35: Päivitetty tuoreimmat tiedot päivystävän palomestarin haastattelun perusteella.

Kommentoi




Luetuimmat Pohjanmaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi

Luetuimmat poliisiuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi





Lisää maakunnasta