Esko Lehtimäki jatkaa keskustan työvaliokunnassa

Keskustan Etelä-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja Esko Lehtimäki on valittu jatkamaan työtään puolueen työvaliokunnassa.

Lehtimäki on ollut yksi työvaliokunnan kolmesta maallikkojäsenestä tammikuusta 2015 lähtien.

Työvaliokunta suunnittelee keskustan linjauksia ja toimintaa sekä valmistelee puoluehallitukselle tehtävät ehdotukset.

Työvaliokunta myös seuraa puolue-elinten päätösten toteutumista eduskunnassa, hallituksessa ja puolueen toiminnassa.

- Työvaliokunta on poliittinen näköalapaikka, jossa pystyy myös viemään maakunnan terveiset suoraan päättäjille. Esimerkiksi toisen asteen koulutusreformin tarkennuksen tarpeesta olen vienyt viestiä.

Keskustapiiriä vuodesta 2012 johtanut Lehtimäki on hyvillään siitä, että Suomen toiseksi suurin keskustapiiri on seuraavat kaksi vuotta edustettuna puolueen tärkeimmässä valmisteluelimessä.

Työvaliokuntaan kuuluvat puolueen puheenjohtajisto, europarlamenttiryhmän puheenjohtaja, puoluesihteeri sekä kolme "maallikkopoliitikkoa" eri puolilta Suomea.

Etelä-Pohjanmaalta on aiemmin kuulunut työvaliokuntaan pääministerien Mari Kiviniemen ja Anneli Jäätteenmäen lisäksi professori Kari Hokkanen vuosina 1981–2002.

Kommentoi




Luetuimmat Pohjanmaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi



Suosituimmat poliisiuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi


Lisää maakunnasta