Lasten ylipaino laskenut merkittävästi Seinäjoella – Poikkeuksellista menetelmää käyty katsomassa Etelä-Koreasta asti

Lasten ylipainoisuuden ehkäisemisessä on onnistuttu Seinäjoella erinomaisesti.

 

Julkaisemme uudelleen 23. kesäkuuta 2016 Ilkassa ja Pohjalaisessa ilmestyneen jutun Seinäjoen Lihavuus laskuun -ohjelmasta.

Lasten ylipainoisuuden ehkäisemisessä on onnistuttu Seinäjoella erinomaisesti, kertoo Lihavuus laskuun -ohjelman koordinaattori Päivi Mäki. Seinäjoen malli on ollut niin vaikuttava, että myös korealaiset haluavat hyödyntää mallia maassaan.

Seinäjoen Lihavuus laskuun -mallin avulla esimerkiksi ylipainoisten ykkösluokkalaisten määrä saatiin laskemaan 14 prosentista 8,7 prosenttiin vuosien 2011 ja 2015 välillä.

– Ylipainoisuus ja lihavuus ovat Etelä-Koreassa suuri, kasvava ongelma, jonka ehkäisemiseksi pitäisi tehdä konkreettisia toimia. Tutkimuksia etsiessämme löysimme Seinäjoen ohjelman, ja olimme vaikuttuneita sen tuloksista. Sen vuoksi olemme tutustumassa Seinäjoen ennaltaehkäisevään työhön, kertoo Seoul Instituutin vanhempi tutkija EunSook Moon.

Moonin lisäksi Seinäjoelle saapui kolme muuta tutkijaa Korean Gangdong-gu:n terveyskeskuksesta ja Seoul Instituutista.

Maanantaista tiistaihin kestäneellä vierailullaan korealaiset ovat tutustuneet muun muassa neuvolapalveluihin, koulu- ja opiskeluterveydenhuoltoon, varhaiskasvatukseen sekä koulujen toimintaan. Kouluista korealaisille esiteltiin Pruukin yhtenäiskoulua, jossa koulupäivän rakenne on ensimmäisenä Etelä-Pohjanmaalla suunniteltu tukemaan nuorten liikkumista.

Oppitunnit kestävät Pruukin yhtenäiskoulussa 75 minuuttia, jotta välitunnit voivat olla pidempiä. Koulupäivän aikana on yksi 50 minuutin välitunti, jonka aikana oppilaat saavat ruokailun lisäksi tehdä, mitä haluavat. Välitunnilla käytettävissä on esimerkiksi palloilu- ja koripallokenttä, parkour-alue sekä koulun liikunta- ja tanssisalit.

Istumista vältetään myös tuntien aikana, sillä koulussa on tavallisten pulpettien lisäksi myös seisomapulpetteja.

– Olemme opettajien kanssa huomanneet, että paljon liikkuvat jaksavat keskittyä paremmin opiskeluun, kertoo Pruukin yhtenäiskoulun rehtori Marko Varamäki.

Seinäjoen kaupungin hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaattori Ulla Frantti-Malinen kertoo, että liikkuvan koulukulttuurin lisäksi tärkeimpiä tekijöitä lihavuuden estämiselle on terveellinen kouluruoka. Kaupungin ruokapalveluiden lounasruoka sai viime vuonna Sydänmerkin osoitukseksi siitä, että lounaalla tarjottava ruoka on sydänterveellistä.

– Kouluruokailu on tasa-arvoistava tekijä terveydelle, sillä niissä kohdataan lähes koko ikäluokka, muistuttaa Mäki.

Soulissa aiotaan käynnistää kahdella ala-asteella Seinäjoen mallin mukainen ohjelma. Tuloksia voidaan kuitenkin joutua odottamaan useamman vuoden ajan. Tulokset eivät näy heti, ja sen lisäksi Seinäjoen malli täytyy sopeuttaa Korean kulttuuriin.

– Näillä ala-asteilla oppilaille tarjotaan terveellistä ravintoa, enemmän koululiikuntaa sekä panostetaan neuvontaan, jotta perheet olisivat entistä tietoisempia terveyteen liittyvistä tekijöistä, Frantti-Malinen kertoo.

Frantti-Malisen mukaan Seinäjoella on saatu aikaan hyviä tuloksia, sillä kaupungissa on yhteinen hyvinvointitavoite, johon koko henkilöstö on sitoutunut. Seinäjoella ymmärretään, mitä lihavuuden ehkäisyllä saavutetaan.

KATI PERÄLÄ

Kommentoi

Luetuimmat Pohjanmaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi


Luetuimmat poliisiuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi

Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi


PO Maakunta uusimmat alasivun lista