Kuusensuopursuruoste värjää kuuset ja vedet

Kuusensuopursuruoste värjää paikoin myös Pohjanmaalla kuusia oranssikeltaisiksi, kun ruoste leviää ilmamassojen mukana laajoillekin alueille. Tämä kesällä isäntää suopursusta kuuseen vaihtava sienitauti voi värjätä myös laajoja vesialueita, kun kuusten neulasista irronneet itiöt laskeutuvat veden pinnalle.

Veteen joutuneen itiömassan haitat ovat lähinnä esteettiset, sillä myrkyllistä se ei ole, ja ruosteen erottaa sinilevästä rusahtavan värinsä puolesta. Itiölautan keskelle ei kuitenkaan kannata mennä uimaan, koska siitä saattaa aiheutua siitepölyn kaltaista silmä-ärsytystä.

Ruoste tarttuu kuusissa vain tuoreimpaan neulaskertaan ja useimmiten sateisen sään seurauksena. Uusimpien neulasten tuhouduttua puu menettää osan yhteyttämispinnastaan ja kasvuvoimastaan, mutta ei tuhoudu.

Useampana vuonna peräkkäin toistuvana kuusensuopursuruoste voi tuhota puun latvuksen ja kuusi muutenkin altistua kasvitaudeille.

Sienitartuntaa kuusiin ei voi mitenkään estää. Itiötuotanto loppuu elokuussa ja vesien pinnalta itiömassa häviää muutaman vuorokauden kuluttua itsestään.

ARTO TAKALAMPI

Kommentoi




Luetuimmat Pohjanmaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi



Suosituimmat poliisiuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi

Lisää maakunnasta