Kirjastokimppa alkaa: Eepos-kirjastot toimivat nyt yhdessä

Etelä-Pohjanmaan sekä Isonkyrön, Laihian, Kaskisten, Perhon ja Vetelin kirjastot avaavat tällä viikolla ovensa Eepos-kirjastoina.

Kirjastoilla on jatkossa yhteinen kirjasto-ohjelmisto ja tietokannat sekä aineistokuljetukset. Myös kirjastojen käyttösäännöt ovat kaikkialla samat.

Uusissa Eepos-käyttösäännöissä kerrotaan asiakkaan oikeudet ja velvollisuudet kirjastonkäyttäjinä: Aineiston laina-aika on pääsääntöisesti 28 vuorokautta, paitsi elokuvilla, konsolipeleillä ja pikalainoilla kaksi viikkoa. Lainojen tai varausten määrissä ei ole rajoituksia.

Lainat voi palauttaa mihin tahansa Eepos-kirjastoon ilman maksua. Myöhästymismaksu on 10 senttiä per vuorokausi per aineisto, kuitenkin korkeintaan kolme euroa yhtä lainaa kohden. Lasten ja nuorten aineistoista ei peritä myöhästymismaksua lainkaan, lukuun ottamatta konsolipelejä ja elokuvia. Lainakieltoon asiakas joutuu, jos hänellä on viisi euroa maksamattomia myöhästymismaksuja.

Eepos-kirjastoissa käyvät vanhat kirjastokortit, mutta halutessaan asiakas voi ostaa uuden Eepos-kortin. Värejä on valittavana kolme. Uudet asiakkaat saavat uuden kortin ilmaiseksi.

Eepos-kirjastokimpalla tulee olemaan myös yhteinen Eepos-verkkokirjasto. Se avataan ensi viikolla. Sitä kautta voi hoitaa kaikkien Eepos-kirjastojen aineistojen uusimisen, varaamisen sekä omien tietojen muuttamisen. Myös e-kirjakokoelma on yhteinen ja kaikkien kirjastonkäyttäjien ulottuvilla.

Tietokantojen yhdistämiseen ja Eepos-kimpan rakentamiseen on saatu valtionavustusta Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastolta.

Kommentoi




Luetuimmat Pohjanmaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi

Luetuimmat poliisiuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi




Lisää maakunnasta