Jalkapallo mukaan Kuortaneen urheilulukion lajivalikoimaan – Lukion oppilasmäärä kasvaa ja uusia rakennuksia nousee

Kuortaneen kunnanvaltuusto päätti maanantaina jalkapallon lisäämisestä urheilulukion lajivalikoimaan.

Suomen ensimmäinen seuravetoinen jalkapallolukio toteutuu SJK:n ja Kuortaneen urheilulukion yhteishankkeena.

– Meillä on ollut jo aiemmin sopimus jalkapallolukion aloittamisesta, mutta nyt sille saatiin viimeinen sinetti. Kuortaneen urheilulukio vastaa olosuhteista ja koulupuolesta, SJK vastaa harjoittelusta ja lajipuolesta. Yhteishaku alkaa saman tien ja syksyllä alkaa ensimmäinen vuosikurssi. Kyselyjä on tullut jo nyt ympäri Suomen, SJK:n urheilutoimenjohtaja Janne Kotamäki iloitsee heti päätöksen varmistuttua.

Urheilulukion oppilasmäärä kasvaa seuraavien kolmen vuoden aikana 45 oppilaalla. Vuonna 2020 lukion oppilasmäärä on noin 250 oppilasta.

Urheilulukion lajien kasvattaminen jalkapallolla ja oppilasmäärän lisääntyminen tarkoittaa myös uusia rakennusinvestointeja Kuortaneelle.

Urheilulukiota laajennetaan ensi vuonna. Tänä vuonna rakennettavan 30 asuinpaikkaisen asuntolan lisäksi tarvitaan lähivuosina myös toinen samanlainen asuntola.

Suurimpana investointina kunta rakennuttaa urheiluopiston tontille uuden palloiluhallin jalkapallolle ja pesäpallolle. Urheiluopistosäätiö vuokraa hallin kunnalta. 20 vuoden leasing-sopimuksella rakennettavan hallin alustava kustannusarvio on 4,5–5,0 miljoonaa euroa.

Hanke vahvistaa urheilun ja liikunnan kokonaisuutta Kuortaneella ja lisää alueen työllisyyttä.

– Myös liikuntahotellin laajentaminen on urheiluopiston suunnitelmissa lähivuosina. Opistoalueen työllisyys kasvaa investointien myötä vuoteen 2020 mennessä noin 20 henkilötyövuodella, Kuortaneen kunnanjohtaja Pentti Turunen toteaa.

Kommentoi




Luetuimmat Pohjanmaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi

Luetuimmat poliisiuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi




Lisää maakunnasta