Huutoniemen kirkko saavutti 50 vuoden iän

Huutoniemen kirkko on nyt reilusti keski-ikäinen. Rakennusta juhlittiin sunnuntaina 50-vuotisjuhlamessulla. Ensi lauantaina sitä juhlitaan vielä 50-vuotisjuhlakonsertilla.

Kirkko rakennettiin vuonna 1964, ja vihittiin käyttöön saman vuoden toukokuussa. Huutoniemen kirkon suunnittelusta vastasi arkkitehti Aarno Ruusuvuori, joka oli tunnettu moderneista töistään 1960–1980-luvuilla. Modernismia ja minimalismia edustava kirkkorakennus peruskorjattiin vuonna 2001.

Kirkon moderni ulkonäkö on välillä puhuttanut. Se pääsi muun muassa elokuussa 2014 Helsingin Sanomien Äänestä Suomen ruminta kirkkoa -äänestykseen 14 muun kirkon joukkoon. Äänestyksen voitti Helsingin Konalan kirkko. Toiseksi sijoittui Tapiolan kirkko ja kolmanneksi Kouvolan keskuskirkko, joten Huutoniemen kirkko säästyi kyseiseltä kunnialta. Se pääsi sijalle kahdeksan muiden kirkkojen joukossa.

Huutoniemen kirkon sunnuntain juhlamessussa saarnasi Jukka Niemi. Musiikista vastasivat Leena Lohikoski-Ojala ja Terhi Tikkamäki.

Huutoniemen kirkkokuoron 50-vuotiskonsertti on lauantaina 22. marraskuuta kello 18. Konsertissa kuoroa johtaa Leena Lohikoski-Ojala. Kirkkokuoron lisäksi mukana on soitinyhtye, uruissa on Valtteri Tuomisto ja puheen pitää kirkkoherra Krister Koskela. Ohjelmassa on sävellyksiä muun muassa Buxtehudeltä, Elgarilta, Viitaselta ja Simojoelta. Konserttiin on vapaa pääsy.

Lisää muualla

Kommentoi

Luetuimmat Pohjanmaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Uusimmat Pohjanmaan uutiset
Luetuimmat poliisiuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi


PO Maakunta uusimmat alasivun lista