HUS-kuntayhtymän toimitusjohtaja puoltaa voimakkaasti Vaasaa Lääkärilehdessä: ”Poliitikot eivät ymmärrä, mitä laaja päivystys oikeasti tarkoittaa”

HUS-kuntayhtymän toimitusjohtaja Aki Lindén on ottanut vahvasti kantaa Vaasan keskussairaalan päivystysasiaan.

Lääkärilehden haastattelussa Lindén sanoo, että keskustelu Vaasan sairaalan asemasta on karannut käsistä.

Poliitikkojen ymmärtämättömyys on aiheuttanut Lindénin mukaan Vaasan sairaalalle sen tulevaisuutta leimaavan imagohaitan. Sairaala pitäisi hänen mukaansa lisätä laajan päivystyksen sairaaloiden joukkoon, jotta houkuttelevuus työpaikkana korjautuisi.

– Poliitikot säätävät lakeja käsittämättä, mitä eroja laajan päivystyksen sairaaloiden ja synnytyksiä tekevien ei-laajan päivystyksen sairaaloiden välillä oikeasti on, hän sanoo.

Lindén kutsuu 12 laajan päivystyksen sairaalan joukkoa kultapossukerhoksi. Sinne kuuluvat Rovaniemi, Lappeenranta ja Joensuu, vaikka Kotkassa, Hämeenlinnassa ja Vaasassa väestöpohja on laajempi.

– Kolme pienintä joukkoon päässyttä eivät päivystä käytännössä yhtään enempää kuin nuo kolme ulkopuolelle jäänyttä. Ero rajoittuu lähinnä yhteen ortopediin. Päätöksillä on kuitenkin aiheutettu ulkopuolelle jääneille vakava imagohaitta. Se on tehty ilman riittävää ymmärrystä lääketieteestä, Lindén sanoo haastattelussa.

Vaasan sairaalan kohtalo jumitti viime viikon lopulla koko sote-lakien valmistelun.

Lindénin mukaan Vaasa voitaisiin hyvin lisätä siis listaan.

– Mitä eroa nostaminen laajaan päivystyksen sairaaloihin toisi Vaasaan, mitä siellä ei jo ole? Ero on käytännössä pari virkaa, ja sen vuoksi poliitikot ovat ajaneet ihmiset kadulle. Kielipolitiikan lisäksi on maantiede. Vaasasta on Suomen keskussairaaloista pisin matka yliopistolliseen keskussairaalaan, hän muistuttaa.

Lääkärilehden juttu löytyy tästä linkistä.

Lisää aiheesta

Kommentoi




Luetuimmat Pohjanmaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi

Luetuimmat poliisiuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi




Lisää maakunnasta