Asiatonta ja surkuhupaisaa, sanovat Saarakkalan listalle päässeet

Perussuomalaisten kansanedustajan Vesa-Matti Saarakkalan kuukauden vanhassa blogikirjoituksessa on listattu yrityksiä ja yhteisöjä, joita Saarakkalan mielestä on syytä tarkkailla. Tarkkailun syynä on se, että listalla olevat tahot mahdollisesti syrjivät niitä, jotka eivät hyväksy Saarakkalan mainitsema "homorummutusta".

Listalla olevan Vaasan ylioppilasteatteri Rampin puheenjohtaja Kristian Kollár sanoo, että Saarakkalan blogikirjoitus on asiaton.

– Lista on revitty ilmeisesti Tahdon 2013 -kampanjan allekirjoituksista. Kun allekirjoitimme silloin kansalaisaloitekampanjan, kyse ei ollut poliittisesta kannanotosta vaan se oli ihmisoikeusasia. Nyt Saarakkala pyrkii käyttämään allekirjoitusta poliittisesti ja väittämään, että me syrjisimme joitain ihmisiä.

Kollár sanoo, että tasa-arvoisen avioliittolain kannattaminen ei ole aiemmin tuonut Rampille negatiivisia reaktioita. Yhdistys ei ole vielä ehtinyt puhua siitä, miten se mahdollisesti reagoi Saarakkalan kirjoitukseen.

– En tiedä onko tämä asia edes sen arvoinen, että reagoisimme jotenkin.

Listalla ovat mukana myös Seinäjoen Elävän musiikin yhdistys Selmu ja Provinssi. Selmun toiminnanjohtaja Marko Kivelän mukaan Saarakkalan blogikirjoitus on lähinnä surkuhupaisa.

– En tiedä mikä sen taka-ajatus on, mutta tunsin suurta ylpeyttä, kun edustamani tahot olivat tarkkailulistalla mukana.

Kivelän mukaan Selmu tai Provinssi eivät aio reagoida listaan mitenkään virallisella tavalla.

Kivelä sanoo, että monet ihmiset ovat kommentoineet haluavansa päästä listalle, joka on pullollaan musiikkialan toimijoita.

– Ala on selvästi tässä suhteessa edelläkävijä. Skene on isosti sateenkaariväen puolella. Mekään emme koskaan ole jättäneet ketään suuntautumisensa takia ulkopuolelle, vaan ovet ovat olleet aina avoimet.

Kivelän mukaan Selmun ja Provinssin profiloituminen asiassa on saanut aiemmin aikaan vain myönteistä palautetta.

HANNU PUROLA

Lisää aiheesta

Kommentoi

Luetuimmat Pohjanmaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi


Luetuimmat poliisiuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi


PO Maakunta uusimmat alasivun lista