57-vuotias mies tapasi 25-vuotiaan "rakastajan" Kauhavan Siwan pihassa – Miestä odotti pian järkyttävä yllätys

Kauhavan Siwan pihalta alkanut 57-vuotiaan miehen ja 25-vuotiaan naisen välinen tuttavuus johti varakkaan poikamiehen lähes koko säästötilin tyhjenemiseen.

Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus on tuominnut naisen törkeästä petoksesta ja liudasta törkeän petoksen yrityksistä vuodeksi ja seitsemäksi kuukaudeksi vankeuteen.

Tuttavuus kaksikon välillä sai alkunsa Kauhavan Siwan pihalla. Siellä nainen ja mies olivat jutustelleet ja tupakoineet yhdessä. Mies oli lainannut naiselle pieniä summia kaupassa käyntiä varten. Ystävyys oli edennyt naisen kotiin, jossa mies oli ruvennut käymään kahvilla.

Nainen oli sanonut miehelle, että on "vapaa ihminen" ja puhunut tuolloin 57-vuotiaalle miehelle kihloihin menosta. Mies oli uskonut, että he olivat rakkaussuhteessa, ja se johtaisi kihloihin.

Syytteen mukaan silloin 25-vuotias nainen erehdytti kihlauslupauksilla miehen lainaamaan hänelle vastikkeettomasti yli 55 000 euroa. Summasta 35 000 euroa olisi tarkoitus käyttää vesivahingon maksamiseen. Vesivahinkoa ei todellisuudessa ollut.

Nainen kiisti syytteen, sillä hän oli luvannut miehelle maksaa lainan takaisin lapsilisistään. Lainaa hän oli kuitannut takaisin jo 1 100 euroa. Naisen mukaan hänellä oli todella ollut tarkoitus kihlautua uhrin kanssa, mutta naisen tulkinnan mukaan he olivat olleet vain ystäviä.

Käräjäoikeus luki naisen syyksi törkeän petoksen. Perusteluissa se sanoo, että naisen on täytynyt huomata mieheltä saavan helposti rahaa. Käräjäoikeuden mielestä ei ollut uskottavaa, että vuonna 1989 syntynyt nainen olisi oikeasti ollut menossa kihloihin vuonna 1957 syntyneen, suhteellisen varakkaan poikamiehen kanssa. Käräjäoikeus huomauttaa, että 200 euron lainan lyhennyssuunnitelma lapsilisillä ei ole uskottava, sillä lainan takaisinmaksu kestäisi yli 20 vuotta, eli kauemmin kuin nainen saa lapsilisiä.

Nainen yritti myös hakea erilaisilta rahoitusyhtiöiltä lainaa uhrin henkilötiedoilla ja nettipankkitunnuksilla. Hän tehtaili lainahakemuksia eri pikavippiyhtiöiltä netissä yhteensä 70 000 euron arvosta. Ainostaan yksi yritys myönsi rahaa neljäsosan haetusta summasta. Lainaa ei nostettu. Nainen kertoi esitutkintapöytäkirjassa, että uhri olisi tätä ennen hakenut lainaa myös kahdesta eri kauhavalaisesta pankista 70 000 euroa. Lainoja ei myönnetty.

Rakastunut mies oli hakenut nettipankkitunnukset naisen pyynnöstä. Käräjäoikeudessa kävi ilmi, ettei mies ymmärrä tietokoneista mitään. Hän oli useaan kertaan toistanut, että hän ei ole koskaan käyttänyt tietokonetta eikä opettelekaan käyttämään. Mies oli puhunut nettipankkitunnuksista myös y-tunnuksena, eikä ole tiennyt, mikä on sähköpostiosoite. Käräjäoikeudelle jäi käsitys, että miehelle on vasta ennen istuntoa selvinnyt, että tietokoneella voi maksaa laskuja ja hakea lainaa. Käräjäoikeuden mielestä ei ollut uskottavaa, että mies olisi ollut lainojen tosiasiallinen hakija ottaen huomioon tämän heikot tietotekniset taidot.

Petokset tapahtuivat Kauhavalla tammi–helmikuussa 2015. Käräjäoikeus antoi tuomionsa viime vuoden loppupuolella.

Tuomiot saivat myös naisen lasten isä, joka oli naisen omien sanojen mukaan tuolloin jo ex-puoliso. Tuomion sai lisäksi ex-puolison isä. Nainen ja ex-puoliso olivat käyttäneet mieheltä saatuja rahoja yhdessä. Naisen puoliso oli antanut 7 500 euroa petoksella hankittuja rahoja myös isälleen eli lastensa isoisälle. Naisen ex-puoliso tuomittiin 206 tunnin yhdyskuntapalvelukseen. Puolison isän vankeusrangaistuksen pituudeksi muodostui kolme kuukautta ja 15 päivää.

Nainen joutuu korvaamaan petoksen uhrille 53 900 euroa, josta yhteisvastuullisesti lasten isän kanssa 20 000 euroa sekä lasten isän ja isoisän kanssa 7 500 euroa.

MAIJA SAANIO

Muokattu 15:58: Takaisin maksettu summa korjattu.

Kommentoi

Luetuimmat Pohjanmaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Luetuimmat urheilu-uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi



Osta Digilehti ja verkon kaikki sisällöt! 1kk vain 14,90€

Osta