Veronica Maggio täydentää Vaasa Festivalin artiskattauksen – Ruotsalaispoppari työstää uutta musiikkia Kentistä tutun Jocke Bergin kanssa

Ruotsinkielistä, melodista poppia tekevä Veronica Maggio esiintyy Vaasa Festivalissa heinäkuussa.

Maggio nähdään Vaasassa perjantaina 26.7.

Suosittu ruotsalaisartisti on esiintynyt Suomessa viimeksi vuoden 2017 Ruisrockin päälavalla. Silloin hän kiersi edellisen levynsä Den första är alltid gratis merkeissä, minkä jälkeen himmasi keikkatahtiaan.

Nyt Veronica Maggiolta on tulossa uutta musiikkia. Albumin on määrä tulla ulos alkukesällä, ja ensimmäinen singlelohkaisu Kurt Cobain julkaistaan 22. maaliskuuta.

Fanit odottanevat, jatkaako Maggio samalla kepeällä ja konevoittoisella pop-linjalla kuin tähän saakka. Hänen vuonna 2011 julkaistu albuminsa Satan i Gatan oli menestys, ja se soi ahkerasti myös Suomen soittolistoilla. Sen soitetuin kappale oli Jag Kommer , jota on striimattu Spotifyssa yli 50 miljoonaa kertaa.

Uuden levyn kappaleet on kirjoitettu yhdessä Simon Hasslen ja Jocke Bergin kanssa. Jälkimmäinen tunnetaan erityisesti Kent-yhtyeen nokkamiehenä, joka on tehnyt suurimman osan yhtyeen kappaleista.

Jos yhteistyöstä Bergin kanssa ja ensimmäisen sinkun nimestä voisi jotain päätellä, tänä vuonna saatetaan kuulla entistä tummasävyisempää Veronica Maggiota.

Laulaja-lauluntekijä kuvaili tällä viikolla uusinta Kurt Cobain -sinkkuaan Facebook-sivuillaan seuraavasti:

– Se on kappale, jonka toivoisin olleen helpompi kirjoittaa. Se koostuu rakkaussyntikoista, riidasta Tukholman yössä ja pimeyden poissulkemisesta.

Kakkoslavalle mahtuu vielä

Vaasa Festivalin ohjelma alkaa olla kasassa lukuun ottamatta Sisäsataman terassin lavaa. Tuolle kakkoslavalle mahtuu vielä kymmenkunta kotimaista yhtyettä, joista osa on paikallisia.

Promoottori Tommi Mäen mukaan kakkoslavan yhtyeiden valinta tehdään yhteistyössä Volumen kanssa. Kerroimme helmikuussa, että myös Feasta-bändikatselmukseen osallistuvilla on mahdollisuus päästä terassilavalle esiintymään .

Aiempia kiinnityksiä ovat muun muassa Norjan vuoden 2009 euroviisuvoittaja Alexander Rybak ja selloilla metallia soittava Apocalyptica.

Vaasassa nähdään myös paluun ensi kesänä kuudella keikalla tekevä suomirockin legenda Don Huonot Kalle Aholan johdolla.

– Odotamme Veronica Maggion tuovan kävijöitä Vaasaan runsaasti valtakunnallisten kävijöiden lisäksi myös Ruotsin puolelta. Tavoittelemme Vaasa Festivaliin 13 000 kävijää yhteensä kahden päivän aikana oheistapahtumineen, Tommi Mäki sanoo tiedotteessa.

Kommentoi




Suosituimmat kulttuuriuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Uusimmat kulttuuriuutiset