Uskoisitko, että tämä on Jukka Hildén? Esittää paksussa roolimaskissa pahista kaikkien aikojen kalleimmassa suomalaiselokuvassa

Duudsoneista tuttu Jukka Hildén nähdään tammikuussa ensi-iltansa saavassa Iron Sky 2 – The Coming Race -elokuvassa.

Hildén julkaisi jo kesällä Instagramissa kuvan itsestään rooliasussa, johon kuuluu muun muassa voimakas kasvomaskeeraus, punainen viitta ja hiipalta näyttävä päähine. Voit katsoa somepäivityksen täältä .

Yhdysvalloissa nykyisin asuva Hildén ei ehtinyt kommentoimaan rooliaan lehdellemme, koska on Suomessa näkemässä lapsiaan ja haluaa omistaa aikansa heille.

Timo Vuorensolan ohjaama Iron Sky 2 on kallein koskaan tehty suomalainen näytelmäelokuva. Kuvaukset alkoivat vuosia sitten, ja tuotant on viivästynyt monta kertaa muun muassa rahoitusvaikeuksien ja oikeustaistelun takia.

Elokuva on jatko-osa vuonna 2012 ensi-iltansa saaneelle Iron Skylle . Sen päätteeksi Maa tuhoutui ydinsodassa. Nyt hypätään kolmisenkymmentä vuotta eteenpäin.

Tieteisfarssin pahikset ovat liskohumanoideja, jotka ovat vieneet hallitsijoina ihmiskuntaa katastrofista toiseen. Näitä ovat Udo Kierin näyttelemä Adolf Hitler ja Kari Ketosen lyhyesti tyypittelemä Vladimir Putin .

Suomalaisyleisöille silmäniskuna vilahtaa humalassa mutiseva lisko-olento Urho Kaleva Kekkonen , jota esittää elokuvan tuottaja Tero Kaukomaa .

Jeesus-hahmo kohautti

Neljä vuotta sitten Jukka Hildén julkaisi YouTube-kanavallaan videon, jossa oli lyhyt katkelma elokuvan materiaalista. Siinä Hildén esiintyi Jeesuksena ristillä, ja videon edetessä Jeesus-hahmo nappasi aseet ja ilmoitti hakevansa kostoa.

Video herätti laajasti pahennusta etenkin uskonnollisissa piireissä. Huumorin ja hyvän maun rajojen kokeileminen näyttäisi muutenkin olevan elokuvan tyylikeino.

– Tässä tullaan näkemään kavalkadi maailmanhistoriassa hallinneita merkkihenkilöitä. Mukana on niin Adolf Hitler kuin Maokin sekä Mark Zuckerberg että Jeesus, Timo Vuorensola kommentoi Ilta-Sanomille videokohun jälkeen.

– He kaikki ovat tehneet ihmiskunnan hyväksi jotain – tai ihmiskuntaa kohtaan jotain. Mistä kulmasta asiaa nyt sitten aina katsookin.

Iron Sky 2 – The Coming Race on ensimmäisen osan tapaan nörttihuumorin, tieteiskuvaston ja erikoistehosteiden varaan rakennettu sillisalaatti. Ohjaaja Vuorensola tekee nyt jo seuraavaa Iron Sky -elokuvaa. Se on kiinalaisrahoitteinen ja työnimeltään The Ark.

Kommentoi




Suosituimmat kulttuuriuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi