Ruotsin Oscar-ehdokas on väkevä georgialainen homotarina – tekijät saivat tappouhkauksia, kuvauspaikoille palkattiin vartijoita

CANNES

Rakkauden mahdollisuus on ilmassa voimakkaampana kuin väkivallan uhka. And Then We Danced on nuoren miehen kasvutarina tämän päivän Tbilisissä. Elokuvan kehyksenä on georgialaisen kansantanssin huippujen maailma. Koreografiat ovat vanhoja ja aina juuri samanlaisia.

Merab (Levan Gelbakhiani) on ryhmänsä parhaita. Kaiken muuttaa tanssiryhmän uusi tulokas, joka alkaa vetää Merabia puoleensa.

–  Sain inspiraation elokuvan tekemiseen, kun kuulin vuoden 2013 Pride-kulkueesta Tbilisissä. Se oli rohkea teko konservatiivisessa maassa, kertoo elokuvan ohjaaja Levan Akin.

Vaikka kuvaukset tehtiin Tbilisissä, elokuva on ruotsalainen tuotanto, eli Ruotsista rahoitettu ja pitkälti sikäläisen kuvausryhmän tekemä. Akinin vanhemmat ovat georgialaisia, mutta hän on syntynyt Tukholmassa.

–  Kävimme kesäisin Georgiassa jo neuvostoaikaan, kun olin lapsi. 1990-luvulla oli sota, joten emme menneet, ohjaaja kertoo.

–  Olen käynyt Georgiassa usein taas 2000-luvulla. Yhteyteni sinne on vahva.

And Then We Danced valittiin Cannesin elokuvajuhlille Director’s Fortnight -sarjaan, jossa maailmanensi-iltansa sai myös suomalainen Koirat eivät käytä housuja. Syyskuussa Ruotsi valitsi Akinin teoksen edustajakseen ulkomaisen elokuvan Oscar-kisaan. Ei haitannut, että elokuvassa ei kuulla sanaakaan ruotsia.

"Keksimme peitetarinoita"

And Then We Danced tulee nyt Suomessa valkokankaille. Aiemmin sen näytökset Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleilla myytiin nopeasti loppuun. Festivaalin yleisö tuntui ottavan vastaan markkinoinnissa esitetyn ajatuksen, että tämä on uusi Call Me By Your Name. Sävyissä on samaa kuin tuossa kahden vuoden takaisessa nuorten miesten rakkaustarinassa.

Akinin elokuvan ytimessä on kuitenkin ankarien perinteiden ja humaanin muutoksen ristiriita. Tanssia ei saa muuttaa, ryhmän opettaja sanoo kätkemättään raivoaan. Vaikka miehet tanssivat kansantansseja yhdessä, homous on asia, jota ei voi olla olemassakaan.

Kuvaukset Georgiassa vaativat lähtökohtaisesti turvatoimia.

–  Keksimme peitetarinoita sille, mitä kuvaamme. Emme voineet sanoa, että tämä kertoo miesten välisestä rakkaudesta. Asia kuitenkin vuoti, ja kuvauksiin kohdistui kiusantekoa, Akin kertoo.

–  Asia levisi äärioikeistolaisille, ja sitten saimme myös tappouhkauksia. Kuvauspaikoille palkattiin vartijoita.

Todellisuuden keskellä

Aivan aluksi Akin halusi tehdä mahdollisimman dokumentaarisen elokuvan. Lopulta And Then We Dancedista tuli tarkkaan käsikirjoitettu, mutta ohjenuorana oli neorealismin tyylikirja: monet sivuhenkilöt näyttelevät itseään, tapahtumapaikat ovat lavastamattomia ja joskus kuvattiin tbilisiläisen arjen keskellä.

–  Myös yössä kohdattavat prostituoidut ovat oikeita prostituoituja, ja kuvasimme kohtauksia siellä missä he etsivät asiakkaita, Akin sanoo.

–  Ainoastaan teknoklubikohtaus on kokonaan lavastettu. Eikä homofobisuus ole asia, josta Pohjoismaissa olisi päästy eroon. Ohjaaja kertoo kokevansa itse olonsa useinkin tukalaksi homoutensa vuoksi.

–  Asun Tukholman keskustassa, jonka pitäisi olla maailman vapaamielisimpiä paikkoja, ja havaitsen naapureissanikin joskus homofobiaa, Akin sanoo.

Myös miesten väliseen kosketukseen liittyy kulttuurien välisiä paradokseja.

–  Georgiassa miehet voivat halata, se ei ole lainkaan kummallista. Ruotsissa on toksisempia malleja: miehet kammoksuvat sitä, että toinen mies koskettaisi heitä.

Kommentoi











Suosituimmat kulttuuriuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi




  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat