Neljässadas Aku Ankan taskukirja ilmestyi

Aku Ankan taskukirja saavutti merkittävän virstanpylvään, kun kirjasarjan neljässadas osa ”Neljäsataa” ilmestyi tiistaina lehtipisteisiin.

Vuodesta 1970 asti ilmestynyttä Taskaria myydään Suomessa enemmän kuin muissa Pohjoismaissa yhteensä, ja sen suosio on väkilukuun suhteutettuna maailman suurin. Keräilijöiden keskuudessa vanhat Taskarit ovat haluttua tavaraa, ja niistä ollaan valmiita pulittamaan sievoisia summia.

Aku Ankan taskukirjat saivat alkunsa Mikki Hiiren italialaisen nimikkojulkaisun, taskukokoisen Topolino-lehden pohjalta. Ankkatoimituksissa havaittiin 60-luvun lopulla, että Topolino-lehden kuuden ruudun formaatin pitkiä sarjakuvatarinoita ja monenkirjavaa hahmokaartia jäi hyödyntämättä. Tarvittiin uusi taskukokoinen julkaisukanava perinteisen kahdeksan ruudun lehtimallin sijaan.

Maaliskuussa 1970 Suomessa ilmestyi ensimmäinen Aku Ankan taskukirja, Mikki kiipelissä. Kirjasarja saavutti nopeasti suuren suosion, ja 70-luvun lopussa ilmestymistiheyttä kasvatettiin neljästä kuuteen kirjaan vuodessa. Nykyiseen kuukausittaiseen julkaisutahtiin siirryttiin 90-luvun alussa. Vuonna 2013 julkaistaan teemanumeroineen 24 Taskaria.




Luetuimmat Pohjanmaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi





  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat