Jos rahat viedään, lähtee henkikin - kulttuurin alamäki alkoi seitsemän vuotta sitten, eikä loppua näy

Alamäki alkoi seitsemän vuotta sitten. Jo sitä ennen kulttuurityön rahoittaminen oli taistelua jokaisesta tuhatlappusesta ja jopa satasesta, mutta vuonna 2011 maan hallitus alkoi tosissaan sopeuttaa budjettiaan.

Sen seurauksena rahoituslain pykälään 35a kirjattiin valtionosuutta saavien orkestereiden, teattereiden ja museoiden henkilötyövuoden hinnasta vuosittain tehtävä kustannussäästö.

Leikkuri on tehnyt pahaa jälkeä. Teatterit ovat jääneet 10,5 miljoonaa euroa jälkeen kustannustason kehityksestä. Museoilla vastaava luku on 8,5 miljoonaa euroa ja orkestereilla 4,7 miljoonaa euroa.

Yhteensä näiden alojen valtionosuuksien leikattu taso laahaa 23,7 miljoonaa euroa niiden todellisten laskennallisten kustannusten jäljessä. Se ei ole voinut olla vaikuttamatta kulttuuripalvelujen tarjontaan ja niiden sisältöön?–?ei tietenkään.

Toista on monissa vertailumaissa. Esimerkiksi Saksassa kulttuuribudjetti on kasvanut tasaisesti vuodesta 2013 alkaen, ja äskettäin liittovaltio ilmoitti nostavansa taiteen ja kulttuurin määrärahoja ensi vuonna peräti yhdeksällä prosentilla.

–Taide ja kulttuuri ovat demokraattisen yhteiskunnan perustekijöitä, kulttuuriministeri Monika Grütters perusteli.

Uuden Musiikin Orkesterin toimitusjohtaja: "Politiikka on muuttunut"

Tarkastellaanpa kotimaista kurjistamisteoriaa parin musiikillisen esimerkin kautta.

Uuden Musiikin Orkesteri UMO on 1970-luvun loppupuolella perustettu maailmanluokan big band, kokopäivätoiminen ammattilaisorkesteri, jonka toimintaa rahoittavat Yleisradio, opetusministeriö ja Helsingin kaupunki. Sitä ylistetään alansa lippulaivaksi ja kansallisaarteeksi.

Nyt aikamuotoa pitää kuitenkin kääntää imperfektiin eli menneeseen.

Yleisradio on vetäytynyt orkesterin rahoituksesta lähes kokonaan, ja Helsingin kaupunki esittää sen osa-aikaistamista. Nimi ehdotetaan muutettavaksi Helsinki Jazz Orchestraksi.

Kun valtionosuudet ovat samanaikaisesti laskeneet, UMO:n toimitusjohtaja Eeva Pirkkala ei voi kuin huokaista.

–Onhan tämä aika kauheaa kehitystä.

–Budjetistamme on lähtenyt useita kymmeniä tuhansia euroja. Mitä tuossa laskin, niin 0,7 prosenttia lähtee taas ensi vuonna.

Kenties UMO:n ja kumppaneiden tilanne kertoo jotakin Juha Sipilän (kesk.) hallituksen kulttuuripolitiikasta. Vähän karrikoiden maan asioista ovat vuodesta 2015 alkaen päättäneet maanviljelijöiden, markkinavoimien ja sinivalkoisten populistien puolueet.

–Onhan politiikka muuttunut, Pirkkala kommentoi.

–Ehkä asiat menevät jotenkin niin, että demarivetoiset hallitukset satsaavat julkiseen sektoriin enemmän kuin oikeistohallitukset.

Outo lintu Avanti joutui kohtuuttomaan asemaan

Tapaus Avanti on jossain määrin samaa maata, vaikka sen viime keväänä otsikoihin noussut talouskriisi on aivan oma tarinansa. Kulttuuripuolella kyse on likimain ennakkotapauksesta.

Avanti on Esa-Pekka Salosen ja Jukka-Pekka Sarasteen vuonna 1983 perustama maineikas kamariorkesteri. Esitettävästä musiikista riippuen se voi joustavasti laajentua sinfoniakokoonpanoksi tai kutistua vaikkapa jousikvartetiksi.

–Valtionosuusorkesteri Avanti on ollut 1990-luvun alusta asti, toiminnanjohtaja Annika Mustonen taustoittaa.

–Outo lintu se oli kuitenkin jo silloin, sillä kaikki muusikot ovat mukana freelancer-pohjalta. He eivät ole kuukausipalkkaisia. He tulevat produktioihin projektikohtaisesti.

Tämän erikoislaatuisuuden vuoksi orkesterin edustajat sopivat opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa jo 1990-luvulla, että Avanti voi raportoida taloudestaan tietyllä, erikseen määritellyllä tavalla. Sillä sitten mentiin vuodesta toiseen.

–Asiaan ei kiinnitetty huomiota kummallakaan puolella kunnes keväällä 2017 Avanti! omasta aloitteestaan pyysi ministeriöltä selvityksen, voidaanko raportointia yhä jatkaa samalla tavalla, Annika Mustonen kertoo.

–Silloin kävi ilmi, että nykylainsäädännön mukaan olimme toimineet väärin. Raportointia olisi pitänyt muuttaa 2000-luvun puolivälissä.

Ministeriö kiitti kohteliaasti ja aloitti vuoden kestäneen selvitystyön. Orkesterin puolella murehdittiin tulevien valtionosuuksien laskua, mutta pöydälle tuli myös ihan toisenlainen lasku: ministeriö totesi, että sen on perittävä liikaa maksetut 500 000 euroa takaisin.

–Olemme käyneet ministeriön kanssa kaiken aikaa dialogia hyvässä hengessä ja toimittaneet sinne valtavan määrän materiaalia, Mustonen kertoo.

–Silti takaisinperintäpäätös on olemassa. Se on voimassa, vaikka laissa on myös kohta, jonka mukaan kohtuuttomina pidettävien summien kanssa on mahdollista joustaa.

Tukiyhdistys pelasti Suvisoiton

Vuodesta 1986 Avanti on järjestänyt joka kesä Porvoossa oman Suvisoitto-musiikkijuhlansa. Talouskriisin vuoksi sekin oli tänä vuonna uhattuna – kuten itse asiassa koko orkesterin olemassaolo.

Eteenpäin kuitenkin päästiin. Apurahasäätiöt ja rahastot sekä Helsingin ja Porvoon kaupungit tulivat apuun, ja orkesteria ylläpitämään perustettiin uusi yhdistys Pro Avanti! ry. Se mahdollisti 33. Suvisoiton järjestämisen.

–Minä edustan nyt sitten tätä uutta yhdistystä, toiminnanjohtaja Annika Mustonen painottaa.

–Alkuvuotta lukuun ottamatta olemme saaneet sen kautta valtionosuusrahaa, mutta onhan meitä tässä rokotettu. Ensin perusosuus laski ja sitten menetimme neljänneksen koko vuoden rahoituksesta.

Mustosen mielestä valtionosuuksien yleistason lasku on koko alalle eräänlainen jatkuvasti päällä oleva hiljainen uhka.

–Jos jaettava potti pienenee ja jakajia tulee lisää, jokainen saa vähemmän.

Kukaan muu ei ymmärrä suomalaista kulttuuria

Kulttuurin ja taiteen osuus valtion budjetista on noin 0,8 prosenttia. Entä sitten?

Onhan tässä maailmassa tärkeämpiäkin rahareikiä! Aina voidaan soveltaa politiikkaa, jonka Pertti "Spede" Pasanen joutui elokuvamiehenä omaksumaan pakon edessä: tehdään asioita niin, että yleisö maksaa viulut. Tehdään mahdollisimman kustannustehokkaasti vain sitä, mitä kansa on haluavinaan.

Nyt huokaavat sekä UMO:n Eeva Pirkkala että Avantin Annika Mustonen.

–Niin, että miksi sivistysvaltiossa ylipäätään tehdään ja tuetaan taidetta? Mustonen kyseenalaistaa ja vastaa.

–Siksi, että taiteilijat ja taide luovat rahalla lahjomatonta näkemystä ja ymmärrystä. Taide luo ajankuvaa, ei ainoastaan nykyisyydestä vaan myös menneisyydestä ja tulevaisuudesta. Taide on yhteiskunnan sielu ja peili.

Pirkkala muistuttaa Suomen olevan omaleimainen kulttuuri, kieli ja maa. Jos sen vähäväkiselle kansalle halutaan tarjota moni-ilmeistä ja omaehtoista kulttuuria, sitä pitää tukea.

–Se on itsestään selvää. Subventoituja lipputuloja tarvitaan, hän korostaa.

Mustonen jatkaa muistuttamalla, että vaikka taidetta voi viedä ja tuoda, kukaan muu maailmassa ei ymmärrä suomalaista kulttuuria niin kuin suomalainen itse.

–Suomi on niin pieni maa, ettei meillä kerta kaikkiaan ole varaa menettää pääomaamme. On naiivia ajatella jotain muuta.

Paljon kertoo massiivinen tuki, jonka UMO ja Avanti ovat saaneet ennen kaikkea yleisöltä mutta myös muilta artisteilta ja medialta. Esiin on nostettu muun muassa näkemystä, jonka mukaan kulttuuri ei vain vie rahaa. Se myös tuo sitä?–?yllättävän paljon ja monella tavalla.

Uudistus jää seuraavalle hallitukselle

Kulttuurin valtionosuusjärjestelmää on yritetty uudistaa. Remontin tarpeesta vallitsee alalla laaja yksimielisyys.

Ministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) laittoi uudistustyön alulle avaamalla pari vuotta sitten laajan yleiskeskustelun. Samalla säveltäjä-kapellimestari Jaakko Kuusiston johtama 20-henkinen asiantuntijaryhmä kääri hihansa. Sen ehdotus valmistui tämän vuoden alussa.

Museoiden osalta uudistus on myötätuulessa, mutta esittävän taiteen uudet rahoitusmallit törmäsivät seinään. Ne eivät saaneet riittävää kannatusta sen paremmin poliitikkojen kuin kulttuuriväen piirissä.

–Nyt homma on jäissä. Se on ikävä juttu, valittelee työryhmään kuulunut jazzin turkulainen monitoimimies Jussi Fredriksson .

–Uudistus taitaa siirtyä seuraavan hallituksen työpöydälle.

UMO:n Eeva Pirkkala on samoilla linjoilla. Hänen mielestään valtionosuusuudistus kannattaa tehdä.

–Erityisen paljon kentällä on työmarkkinapuolen muutospaineita. Ainakin orkestereiden työehtosopimuksia pitäisi päivittää.

–Kannatan muusikoiden vakinaisia työsopimuksia, mutta työmarkkinat ovat jäykät. Ne voisivat olla joustavampia ja enemmän ajan hermolla.

Lipputulot eivät riitä kattamaan jazzklubeja

Paitsi rumpali ja pianisti Jussi Fredriksson on säveltäjä, pedagogi ja tuottaja. Lisäksi hän toimii aktiivisesti sekä Turun että Helsingin elävän jazzin kentällä.

Hänen mielestään perusongelmia on kaksi. Rahoituksen taso ei lähtökohtaisesti riitä, eikä ammattilaisten työtä mielletä ammattilaisten tekemäksi. Tämä koskee nimenomaan suurten kulttuurilaitosten ulkopuolista niin sanottua kolmatta sektoria.

–Kolmas sektori pitää yllä taiteen monimuotoisuutta. Silti siellä tehtävää ammattilaistoimimista pidetään puolittain harrasteluna tai talkootyyppisenä. Jokin minimitaso sielläkin pitäisi olla, Fredriksson sanoo.

Vaikka esimerkiksi suomalainen jazz tuntuu nyt elävän kultakauttaan, maassa ei ole yhtään perusrahoituksen piirissä olevaa jazzklubia. Muualla Euroopassa ne ovat normi.

–Meilläkin klubit ja tapahtumat vetävät väkeä, ja niissä esiintyy suomalaisia huippuammattilaisia, mutta lipputulot eivät millään riitä kattamaan kaikkia kuluja, Fredriksson muistuttaa.

Tilanteen kohentamiseksi hän esittää kahden marssijärjestyksen soveltamista.

–Valtion pitää toimia ensin ja näyttää suuntaviivat, joihin kunnat voivat reagoida,

–Kentällä konserttien järjestäjät on puolestaan saatava taloudellisesti jaloilleen. Sen jälkeen taiteilijat voivat tulla tekemään taidetta ja saada siitä palkkansa. Lähtökohta ei voi olla, että taiteilijat itse ovat yrittäjiä tai tapahtumajärjestäjiä.

Perusrahoituksen puuttuessa tapahtumien järjestäjien voimavarat menevät satalappusten haalimiseen kymmenistä eri lähteistä.

Fredrikssonin mukaan riittävälle tasolle asetettu minimituki vapauttaisi resursseja taiteellisen sisällön kehittämiseen.

Ilari Tapio
Lisää aiheesta

Kommentoi




Luetuimmat kulttuuri -uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi





  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat