Don Huonot tekee paluun uudella musiikilla ja kuudella festarikeikalla, joista yksi Vaasassa – Tunnistatko tuttuja kasvoja tästä arkistokuvasta Donkkareiden keikalta Rockperryssä vuonna 2003?

90-luvulla valtavaa suosiota nauttinut kotimainen Don Huonot -yhtye on kertonut palaavansa festarilavoille kuuden keikan verran. Yksi keikoista on Vaasa Festivalissa heinäkuun lopussa.

Donkkarit on luvannut julkaista myös uutta musiikkia. Yhtye on viettänyt studiossa viime viikon, ja session aikana saatiin narulle neljä uutta biisiä.

Don Huonot viettää tänä vuonna 30-vuotisjuhlaansa. Kesän keikat puolestaan alkavat Hyvinkäältä kesäkuun alussa.

– Tänä vuonna tulee kuluneeksi 30 vuotta bändimme perustamisesta ja ensimmäisistä keikoista. Juhlavuoden kunniaksi herätämme nelipäisen Frankensteinin rockhirviömme henkiin ja päästämme sen irti kesäfestareilla, kertoo bändin keulakuvaKalle Ahola tiedotteessa.

– Syksyllä hirviön karu kohtalo on tulla taas lukituksi linnan kellariin yhdeksän lukon taakse. Voi myös olla, että kesän jäljiltä se on niin väsynyt että päästämme sen lopullisesti haudan lepoon. Mutta ensi kesänä rakas riivattu mörkömme saa vielä riehua vapaasti festareilla.

Vuoden 2019 Don Huonot -saundia Ahola kuvailee näin:

– Jokaiselta bändin jäseneltä valittiin sessioon mukaan oma sävellysidea, koska olemme epäilemättä Suomen demokraattisin rockbändi. Kokonaista albumia ei ole luvassa, mutta kun tuottajamme on toipunut raskaasta sessiosta kanssamme, viimeistelemme ja miksaamme kappaleet valmiiksi kevään aikana. Synttärikesäksi julkaisemme ainakin yhden uuden Don Huonot -singlen.

– Jee jengi, kaivakaa mustavalkoiset festarihatut ja kauhtuneet bändipaidat kaapeistanne, nähdään kesän keikoilla, Kalle Ahola jatkaa.

 

Vaasasta hyviä muistoja

 

Vaasa Festival Food & Wine -tapahtuman promoottori Tommi Mäki intoilee, että Don Huonojen saaminen Vaasaan sulkee erään ympyrän yhtyeen historiassa.

– Olemme todella innoissamme Don Huonojen paluusta! Hyvää Yötä Ja Huomenta -kappaleen julkaisun jälkeen yhtye aloitti menestyksekkään, kappaleen nimeä mukailevan kiertueen juuri Vaasasta, Rantarockista vuonna 1998. Yhtye palaakin nyt ensi kesänä peräti 21 vuoden tauon jälkeen Vaasaan.

Mäen mukaan ensi kesän artistikattaukseen on tulossa vielä muutama lisäys, joista osa ulkomaalaisia nimiä.

Muita festivaalin esiintyjiä ovat Apocalyptica, Alexander Rybak Vaasan kaupunginorkesterin kanssa, Dingo, Neon 2, Petra (Tiktak), Waltteri Torikka & viihdeorkesteri, Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani, Samuli Edelmann & Orkestra Suora Lähetys sekä Antti Ketonen

Don Huonot -fiilistelyn voit aloittaa vaikkapa tästä legendaarisesta Riidankylväjä-kappaleen musiikkivideosta.

Kommentoi




Suosituimmat kulttuuriuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi




  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat