Antti Tuurin romaaniin perustuvan elokuvan kuvaukset alkoivat Virossa

Antti Tuurin Ikitie-romaaniin perustuvan samannimisen suurelokuvan kuvaukset alkoivat maanantaina Tallinnassa, Virossa. Elokuvan tuottaa Ilkka Matila ja ohjaa AJ Annila, joka on myös käsikirjoittanut elokuvan yhdessä Tuurin kanssa.

Kuvaukset kestävät nyt noin kuusi viikkoa ja viimeiset kuvaukset tehdään tammikuussa 2017.

Elokuva toteutuu kansainvälisenä yhteistuotantona Suomen, Ruotsin ja Viron välillä. Tuottajana on Ilkka Matila MRP Matila Röhr Productions Oy -tuotantoyhtiöstä, Ruotsista osatuottajana Martin Person Anagram -tuotantoyhtiöstä ja toisena osatuottajana Kristian Taska virolaisesta Taska Film -tuotantoyhtiöstä.

–Viimeinkin voimme kunnioittaa näiden ihmisten muistoa, jotka seurasivat idealismiaan vieraaseen maahan ja kuolivat siellä petettyinä ja unohdettuina, toteaa elokuvan tuottaja Matila.

–Vaietut tarinat ovat tärkeä osa jokaisen kansan identiteettiä. Lopulta tulee aina aika, jolloin ne on pakko kertoa, koska se auttaa meitä ymmärtämään itseämme ja tulevaisuuttamme.

Suurtuotannon rooleissa nähdään vaikuttava kansainvälinen kokonaisuus, johon kuuluvat muun muassa Tommi Korpela, Sidse Babett Knudsen, Ville Virtanen, Jonna Järnefelt, Hannu-Pekka Björkman, Helen Söderqvist, Hendrik Toompere, Sampo Sarkola, Irina Björklund, Antti Virmavirta, Lembit Ulfsak, Emmi Parviainen sekä Eedit Patrakka.

Elokuvan musiikin säveltävät ruotsalaiset Kalle Gustafsson Jerneholm ja Ian Person, jotka muistetaan yhtyeestä The Soundtrack of Our Lives. Heidän lisäkseen Grammy-palkittu Eric Peltoniemi sekä tänä vuonna Suomen Kulttuurirahaston palkinnolla palkittu Paleface sovittavat amerikansuomalaisten siirtolaisten musiikkia elokuvaan.

Elokuva on osa Suomi 100 –juhlavuoden 2017 ohjelmaa. Sen suunniteltu ensi-ilta on 22.9.2017.

Kommentoi




Suosituimmat kulttuuriuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi




  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat