YTN aloittaa painostustoimet solmussa olevien sopimusneuvottelujen vauhdittamiseksi

HELSINKI

Ylemmät toimihenkilöt YTN aloittaa painostustoimet kahdella teollisuuden alalla jumissa olevien työehtosopimusneuvotteluiden takia. Huomisesta alkaen teknologiateollisuudessa sekä konsultti- ja suunnittelualalla työskenteleviä ylempiä toimihenkilöitä koskevat ylityökielto ja vapaa-ajalla matkustamisen kielto.

Painostustoimet jatkuvat 20. joulukuuta saakka, mikäli sopimusta ei sitä ennen saada aikaiseksi. Kiellon piirissä on arviolta 100  000 ihmistä.

YTN:n ja Teknologiateollisuuden suunnittelu- ja konsulttialaa koskeva sopimus päättyi lokakuun lopulla.

Suurin haaste on YTN:n mukaan kiky-tuntien eli työajanpidennysten kohtalo. YTN toteaa, että ennen sen ratkaisemista ei palkankorotuksista voida keskustella.

–  Etenkin olemme huolissamme asiantuntijoiden palkkojen tasosta, joka on jäänyt jälkeen kilpailijamaista. Nyt jos koskaan on korkea aika kuroa umpeen tätä kuoppaa. Jos näin ei tapahdu, kovimmat osaajat alkavat hakeutua kiihtyvällä tahdilla ulkomaille, YTN:n neuvottelupäällikkö Petteri Oksa sanoo tiedotteessa.

Oksan mukaan työtaistelutoimilla pyritään vauhdittamaan neuvotteluja. Viikkoja jatkuneissa neuvotteluissa ei YTN:n mukaan ole päästy mainittavasti eteenpäin.

Kommentoi











Luetuimmat kotimaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi




  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat