Yle: Puolustusministeri Kaikkonen selvityttää, voisiko puolustushallinnon työtehtäviä hajauttaa nykyistä enemmän ympäri Suomea – koskee 13  000:ta työpaikkaa

HELSINKI

Puolustusministeri Antti Kaikkosen (kesk.) johtama puolustusministeriö aloittaa alueellistamisselvityksen, joka koskee koko puolustushallintoa, kertoo Yle. Kaikkosen mukaan tarkoitus on selvittää, voisiko puolustushallinnon työtehtäviä hajauttaa nykyistä enemmän ympäri Suomea.

–  Laitetaan selvitys liikkeelle monipaikkaisuuden ja paikkariippumattoman työn mahdollisuuksista puolustushallinnossa. Tarkastellaan sitä, että voidaanko puolustushallinnon tehtäviä vielä nykyistäkin joustavammin suorittaa eri puolilta Suomea, Kaikkonen sanoi sunnuntaina Ylen mukaan.

Selvityksessä tarkastellaan siis muun muassa sitä, missä määrin esimerkiksi eri virastojen tai laitosten työtehtäviä voisi tehdä useammasta paikasta ilman, että itse organisaatioita tarvitsee siirtää.

Samalla selvitetään, voisiko puolustushallinnon useita, ympäri Suomea ripoteltuja toimipisteitä hyödyntää henkilöstön työtiloina nykyistä laajemmin.

– Parhaimmillaan tämä voi hyödyttää sekä työntekijää että työnantajaa, jos löydetään hyviä ja järkeviä ratkaisuja. Tietoturvallisuus täytyy tietysti ottaa näissä ratkaisuissa huomioon, Kaikkonen sanoi.

Puolustushallintoon kuuluvat Puolustusvoimat, puolustushallinnon rakennuslaitos ja puolustusministeriö. Selvitys koskee noin 13  000:ta puolustushallinnon työpaikkaa.

Kommentoi











Luetuimmat kotimaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Uusimmat kotimaan uutiset




  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat