Valtioneuvoston linnan liepeillä harhaili kettu ennen keskustan ja Rinteen tapaamista –  Lehtikuva ikuisti hetken

HELSINKI

Kun keskustan johto ja pääministeri Antti Rinne (sd.) valmistautuivat tapaamiseen tiistaiaamuna Valtioneuvoston linnassa, samoille kulmille harhaili myös yksin liikkunut citykettu. Lehtikuvan kuvaaja Heikki Saukkomaa ikuisti eläimen, ja kuva nousi heti somekansan suosioon.

Saukkomaa kertoo, että eläin nähtiin hieman ennen historiaan jäävän tapaamisen alkua. Kettu tuli Aleksanterinkatua idästä päin Senaatintorille ja poikkesi pikkukadulle, mutta palasi sieltä takaisin Aleksille.

–  Sitten se juoksi kadun toiselle puolelle, juoksi ihan minun vierestäni ja jatkoi Senaatintorille päin, Saukkomaa kertoo.

Vaikka kettuja liikkuu silloin tällöin Helsingissä, Saukkomaa ei ole aiemmin nähnyt niitä ydinkeskustassa.

–  Olen nähnyt kettuja jossakin Kehä II:lla ja joskus jossain lentokentän luona yöllä, mutta en kyllä ole ikinä nähnyt keskustassa tuolla lailla, hän kertoo.

–  Ensin ajattelin, että se on jänis, kun se tuli sieltä kaukaa, koska en voinut kuvitella, että se on kettu. Kun se tuli lähemmäksi, sitten huomasin, että sen täytyy olla kettu, kun ei se voi olla koirakaan. Se juoksi kuitenkin aika kovaa.

Hauskana yksityiskohtana Saukkomaa mainitsee, että kettu vaikutti vähän osaavan varoa autoja tietä ylittäessään.

–  Kettu katsoi ennen kuin se ylitti tien. Se oli sillä lailla varovainen. Ehkä se oli kuitenkin hädissään, se liikkui aika kovaa koko ajan.

Lehtikuva on STT:n kuvabrändi. Saukkomaa on aikaisemminkin herättänyt huomiota eläinkuvilla, sillä hän kuvasi presidentti Sauli Niinistön sylissä hymyilleen Lennu-koiran pari vuotta sitten joulutervehdysten vastaanottotilaisuudessa. Kuva levisi kansainvälisiä medioita pitkin maailmalle.

Kommentoi











Luetuimmat kotimaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Uusimmat kotimaan uutiset




  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat