Työllisyysluvut nousevat ennätykseen, vaikka kasvu Suomessa hiipuu lähivuosina

HELSINKI

Kuluvasta vuodesta on tulossa nykyisen suhdannevaiheen paras vuosi. Valtiovarainministeriön ennusteen mukaan Suomen bruttokansantuote kasvaa tänä vuonna kolme prosenttia.

Valtiovarainministeriön ylijohtaja Mikko Spolander sanoo, että talouspoliittiset toimet ovat edesauttaneet kasvua. Kasvua ovat Spolanderin mukaan tukeneet ainakin palkkamaltti, kiky-sopimus ja sääntelyn purku esimerkiksi kaupan ja liikenteen aloilla.

Seuraavina vuosina Suomen talouskasvu hidastuu runsaaseen 1,5 prosenttiin. Spolander muistuttaa, että suhdannekäännettä ei osata ennustaa, mutta jossakin vaiheessa se tulee, sillä suhdannevaihtelut eivät ole poistuneet.

–Puskuri on ohut taantumaa varten, Spolander sanoo.

Hyvä talouskasvu ja työllisyyden parantuminen eivät ole poistaneet kestävyysvajetta eli sitä, että julkisen talouden menot ovat tuloja suuremmat. Kestävyysvaje on noin kolme prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen.

Työllisiä on Suomessa nyt enemmän kuin kertaakaan vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen. Vaikka talouskasvu hiipuu, niin työllisyysaste nousee ennustejakson loppuun, vuoteen 2022 asti. Osin kysymys työllisyysasteen muutoksessa on myös väestörakenteen muutoksesta. Työllisyysaste nousee automaattisesti, kun väestö ikääntyy ja työikäisten määrä vähenee.

Hyvinvointivaltion ylläpitoon tarvitaan jatkossa korkeampi kuin nykyhallituksen asettama työllisyysastetavoite, joka on 72 prosenttia. Useat puolueet ovat puhuneet 75 prosentin työllisyysasteen tavoitteesta ensi hallituskaudelle.

Spolanderin mukaan Suomeen tarvitaan jopa 77-78 prosentin työllisyysaste, jos nykyisen hallituksen muut uudistukset, kuten sote-uudistus, eivät toteudu. Spolander sanoo kannustavansa hallitusta kaikkiin julkista taloutta tukeviin uudistuksiin.

Talouskasvun suurimpana riskinä ministeriö pitää kauppasodan kärjistymistä. Kotitalouksien velkaantuminen suhteessa käytettäviin tuloihin jatkuu. Velkaantumisen ongelmat korostuvat, kun korkotaso nousee ja kotitaloudet joutuvat tinkimään muusta kulutuksestaan.

Kirsi Turkki

Kommentoi




Luetuimmat kotimaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi





  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat