Tänä vuonna vuoden isiä on kolme – kaikki aktiivisia yhteisöissään

HELSINKI

Vuoden isä -palkinto jaetaan tänä vuonna kolmelle isälle. Kais Zaya, Risto Tuominen ja Topi Linjama saavat tunnustuksen toimistaan lasten ja muiden isien parissa.

Turkulainen Kais Zaya on järjestänyt lapsille vapaa-ajan kerhotoimintaa ja valmentanut jalkapalloa. Hän on osallistunut aktiivisesti koulun eri toimintoihin ja korostaa kasvatuskumppanuuden merkitystä kodin ja koulun yhteistyössä, johon hän on kannustanut myös muita isiä osallistumaan. Irakilaislähtöinen Zaya on erittäin aktiivinen omassa yhteisössään ja tukee muita maahanmuuttajayhteisöjä kotouttamistyössä, tiedotteessa kerrotaan.

Lempäälässä asuva Risto Tuominen on käynnistänyt ja vetänyt isäryhmiä tuoreille isille neuvoloissa Tampereella ja Lempäälässä kahden vuosikymmenen ajan, sanotaan tiedotteessa. Nykyään isäryhmät ovat valtakunnallisesti osa neuvolan toimintaa. Tuominen on myös ollut vuosia turvallinen aikuinen ja miehen malli monille lapsille, joiden arkeen isä tai miehet eivät ole muuten kuuluneet.

Joensuulainen Topi Linjama on tiedotteen mukaan ollut konkreettisesti mukana vaikuttamassa siihen, että elinkeinoelämässä on laajemmin ymmärretty, kuinka tärkeää isyyden huomioiminen ja perheystävällisyys työpaikoilla on. Hän on muun muassa ollut mukana perustamassa Lapselliset miehet -blogiyhteisöä ja on yksi Isän kirja – kasvu vanhemmuuteen -kirjan toimittajista. Hän on tehnyt poikkeuksellisen suuren työn isäpuheen tuomisessa yhteiskunnallisille areenoille.

Ministeri haluaa isien puhuvan isyydestään

Vuoden isä -palkinnot jakaa perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko. Hän peräänkuuluttaa lisää isien omaa puhetta isyydestä, miesten vanhemmuudesta ja isänä olemisesta.

Saarikko haluaa isänpäivän viralliseksi liputuspäiväksi samalla tavalla kuin äitienpäivä jo on.

–  Haastan sisäministeriön valmistelemaan isänpäivän korottamisen viralliseksi liputuspäiväksi, Saarikko sanoo.

Vuoden isä -palkinnon tavoitteena on vahvistaa isyyttä, tukea työn ja perheen yhteensovittamista, edistää lapsen etua sekä miesten ja naisten tasa-arvoa. Ensimmäinen Vuoden Isä -palkinto jaettiin vuonna 2006.

Isänpäivää vietetään sunnuntaina.

STT

STT

Kommentoi




Luetuimmat kotimaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Uusimmat kotimaan uutiset





  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat