Suomessa on kissakriisi, löytöeläinkodeista loppuu tila

HELSINKI

Suomessa jyllää kissakriisi, kertoo Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto SEY. Eläinsuojeluyhdistykset ja löytöeläintalot ovat täynnä ympäri maan, ja tilanpuutteen takia yhdistykset etsivät eläimille paitsi loppuelämän omistajia, myös sijaiskoteja.

SEYn mukaan kissat pääsevät väliaikaisessa kodissa uuden elämän alkuun ja voivat opetella elämää perheenjäsenenä sillä aikaa, kun niille etsitään paikkaa loppuelämäksi. Sijaiskodissa voidaan myös arvioida sitä, millaiseen kotiin kissa soveltuu.

SEY kerää Miautoo-kampanjalla varoja jäsenyhdistyksilleen, jotka käyttävät rahat esimerkiksi kissojen hoitoon ja leikkauksiin. Sijaiskodeille korvataan eläinlääkärikulut ja lisäksi yhdistykset avustavat tarvikkeiden, ruoan ja kuivikkeiden hankinnassa.

Yhdistys arvioi, että Suomessa hylätään vähintään 20  000 kissaa joka vuosi. Tänä syksynä kodittomia kissoja on poikkeuksellisen paljon, ja siksi aiempaa useampaa kissaa uhkaa lopetus. Löytöeläinkodeissa kissoja hoidetaan 15 vuorokautta, ja jos kotia ei sinä aikana löydy, voidaan eläin lopettaa.

Myös puolivillit vailla koteja

Koteja kaipaavat paitsi hylätyt kissat, myös populaatiokissat. Leikkaamattomista ulkona liikkuvista kissoista syntyneet populaatiokissakannat ovat SEYn mukaan selvässä kasvussa.

SEYn toiminnanjohtaja Kati Pulli sanoo tiedotteessa, että sijaiskodit voivat olla populaatiokissojen ainoa mahdollisuus uuteen elämään.

–  Erityisen tärkeä merkitys sijaiskodilla on juuri näille puolivilleistä kissapopulaatioista pelastetuille eläimille. Ne tarvitsevat rauhallisen ympäristön, jossa niitä voi pikkuhiljaa sopeuttaa elämään ihmisten kanssa, hän perustelee.

Sijaiskoteja tarvitaan erityisesti Turun, Tampereen, Lappeenrannan, Vaasan, Seinäjoen, Pietarsaaren ja Varkauden seuduilla sekä Keski-Suomessa, Meri-Lapissa, Kainuussa ja Koillismaalla.

STT

STT
Lisää muualla

Kommentoi




Luetuimmat kotimaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Uusimmat kotimaan uutiset





  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat