Sokerijuurikkaan viljelijöitä ei ole riittävästi, ja siksi Suomen ainoa sokeritehdas uhkaa mennä nurin – ministeri Jari Leppä riensi kotimaisen sokeriteollisuuden puolustajaksi

HELSINKI

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) sanoo, että ministeriössä tiedetään hyvin sokeriteollisuutta uhkaava tilanne, koska alan kanssa käydään jatkuvaa vuoropuhelua. Turun Sanomat kertoi keskiviikkona, että sokerijuurikkaan viljelijöiden eläköityminen uhkaa Suomen ainoaa sokeritehdasta Säkylässä.

Tehtaan omistavan Sucroksen tavoite on ollut tuottaa 100 000 tonnia sokeria vuodessa, mutta esimerkiksi viime vuonna tehtaan tuotanto jäi 55 000 tonniin. Säkylän tehtaan jatko on vaakalaudalla, jos kiinnostusta sokerijuurikkaan viljelyyn ei ole riittävästi. Ministeri Lepän mukaan Suomen ainoaa sokeritehdasta ei voida sulkea.

–Meillä on yksi tehdas ja se pitää pystyä säilyttämään. On ihan päivänselvää, että myös huoltovarmuuden näkökulmasta tarvitsemme oman sokeritehtaan ja omaa sokerintuotantoa.

Suomen sokeriomavaraisuusaste on tällä hetkellä noin 40-50 prosenttia.

Viljely pitää saada kannattavaksi

Maa- ja metsätalousministeri korostaa, että viljelijöille juurikkaan hinnan pitää olla sellainen, että viljely kannattaa.

–Meidän pitää katsoa yhdessä mitä kaikkea pitää ja voidaan tehdä. Lähtökohta on se, viljelijöitä on riittävästi. Viljelijöiden kiinnostus on aika pitkälti kiinni siitä, minkälaista hintaa juurikkaista maksetaan. Raaka-aineen hinnan pitää olla sillä tasolla, että kannattava viljely on mahdollista.

Viime vuonna Sucroksella oli 600 sopimusviljelijää. Sucros on menettänyt kymmeniä sopimusviljelijöitä vuosittain. Sokerijuurikkaan viljelypinta-ala on pudonnut viime vuosien aikana reilulla tuhannella hehtaarilla noin 11 000 hehtaariin.

Valtio tukee sokerijuurikkaiden viljelyjä. Lepän mukaan tukijärjestelmä on neuvoteltu yhdessä alan kanssa niissä reunaehdoissa, jotka valtiolle ovat mahdollisia.

–Pitää nyt tietysti katsoa, mitkä tarpeet ovat, mutta korostan sitä, että markkinoiden pitää toimia ja juurikkaan hinnan pitää olla sellainen, että tuotanto on kannattavaa.

Leppä on itsekin viljellyt sokerijuurikasta ja sanoo tietävänsä, miten korkeat viljelijän kustannukset ovat.

–Se on hyvin mielenkiintoinen ja vaativa kasvi, johon tarvitaan paljon osaamista. Sokerijuurikas vaatii erittäin hyvät kasvuolot, pellon pitää olla todella hyvässä kunnossa. Tämä kaikki tietää sitä, että kustannukset ovat korkeat.

Maa- ja metsätalousministerin mukaan vaikutuksia voi näkyä myös sokerin kuluttajahinnassa, joka on alhainen.

–Kun tuotantokustannukset nousevat, niin markkinataloudessa niitä kuuluu siirtää myös eteenpäin. Vaikutuksia voi olla kuluttajahintaan.

Kirsi Turkki

Kommentoi




Luetuimmat kotimaan uutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Uusimmat kotimaan uutiset





  • Uutiset
  • Urheilu
  • Videosarjat